tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kävin perjantaina Turussa

Turku on kaunis kaupunki. Kävelin perjantaina Aurajoen rantaa Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Aurinko paistoi, ihmiset istuivat oikeaan eurooppalaiseen tapaan terasseilla siemailemassa lattea, Espresso chiodi di garofanoa (?) tai Mochaccino freddoa (?). Kesä on vasta alussa.

Asuin ylioppilaaksi tultuani kolme vuotta Turussa. Muistikuvieni Turku muistuttaa vain vähän viime viikolla kohtaamaani kuhisevaa kulttuurikaupunkia. Muistan kyllä taidemuseon, teatterin ja konserttitalon, jossa kävin kuuntelemassa nuorta Karita Mattilaa. Suuren vaikutuksen teki Turun linna, jota parikymmentä vuotta sitten vasta restauroitiin turistikäyttöön. Muuten muistoni Turusta ovat harmaanlaisia johtuen varmaan siitä että kesät vietin muualla. Linnankatu oli pitkä käveltäväksi ainaisessa räntäsateessa Wiklundille saakka.

Mutta juuri nyt Turussa tapahtuu. HUMAKin opiskelijat ovat mukana Turku2011 –vuoden tapahtumissa. Ja kuinka monessa! On Wiurilan varjoja, pimeitä otuksia ja pohjoismaalaisia ääniä. Kiitos Erika Åsille ja Helena Ketoselle jotka osana opintojaan ovat tehneet koosteen HUMAKin opiskelijoiden toiminnasta kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeissa. Kts. Turku2011-liite .

En olisi viime viikolla kävellyt aurinkoista Linnankatua, jos en olisi HUMAKilainen. Kulttuurituotannon koulutusta antavat kampukset sijaitsevat eri puolilla Suomea, ja pääsen työssäni näkemään kulttuuria ja kaupunkeja eri puolilla maata. Myös opiskelijat voivat opiskella kaikilla kampuksilla. HUMAKin verkoston kautta leviävät kokemukset, ajatukset ja uudet ideat. Se on rikkaus.

Hyvää kulttuurikesää kaikille!

Katri Kaalikoski