torstai 24. marraskuuta 2011

Opiskelijan ja lehtorin tähtihetkiä

Kulttuurituotannon lehtorin työn ehdottomia tähtihetkiä on kuunnella valmistuvien opiskelijoiden päättöportfolioesityksiä. Kulttuurituotannon koulutusohjelman opetussuunnitelmaan sisältyy Työelämätaidot, urasuunnittelu ja portfolio (10 op) –opintojakso, jonka suorittaminen alkaa jo ensimmäisenä opintovuotena, mutta se huipentuu yleensä viimeisenä opintosuorituksena esitettävään päättöportfolioon.

Kehittymiskansiossaan opiskelija osoittaa persoonallisen kulttuurituottajan ammattitaitonsa: Millainen kulttuurituottaja minä olen? Miten ja miksi olen valinnut tämän alan? Missä olen hyvä, mitä osaan, miten voisin kehittyä ammattilaisena jatkossa?

Marraskuun alussa minulla oli taas ilo kuunnella neljän opiskelijan kehityskertomusta aktiivisesta kulttuurin ja taiteen harrastajasta kulttuurituotannon ammattilaiseksi. Vaikka portfolion laatiminen on ohjeistettu ja raamitettu melko yksityiskohtaisesti, jokainen kertomus ja esitys olivat erilaisia, jokaisen kokemukset alasta, opiskelusta ja tulevasta ammatista olivat toden totta persoonallisia. Toki kaikki opiskelijat olivat suorittaneet samat pakolliset opintojaksot, tehneet vaaditut markkinointi-, viestintä- ja vaikkapa rahoitussuunnitelmat, mutta yksi oli tehnyt ne harrastajateatterille, yksi tanssinkeskukselle, yksi tv-tuotantoon, yksi vuosikurssin yhdessä järjestämään lastentapahtumaan. Kohderyhmät ja näkökulmat vaihtelivat, mutta kaikki olivat oppineet tuottamisesta ja alasta paljon.

Portfolioesityksissä pääsee kurkistamaan yksittäisen oppijan sielunelämään. Kun toinen on käynyt opinnot pääasiassa kotikampuksella, tehnyt harjoittelut ja lopputyöt kotikaupungin organisaatioihin, toinen on viettänyt lähes puolet opintoajastaan kansainvälisessä vaihdossa harjoittelussa ja muuten opiskellen. Yksi jouluksi valmistuvistamme oli vain ensimmäisen vuoden ajan kotikampuksella, sitten pääkaupunkiseutu ja sen monipuoliset harjoittelupaikkamahdollisuudet imaisivat hänet tekemään melkein kaikki opinnot toisella kampuksella. Muutto mitä ilmeisimmin kannatti, sillä hyvin onnistunut työharjoittelu poiki aluksi osa-aikatyön, nykyisin kokoaikaisen työpaikan. Välillä pyrähdys kotikampukselle opinnäytetyöopintoihin ja taas takaisin tv-tuotantojen pariin. Opiskelija oli silmin nähden tyytyväinen valittuaan HUMAKin opiskelupaikakseen. Lehtori puolestaan tunsi ylpeyttä kuunnellessaan fiksua opiskelijaa: hän on osannut käyttää hienosti hyväkseen HUMAKin tarjoamat erilaiset oppimisympäristöt.

Parhaimmillaan portfolioesityksissä pohditaan alaa ja sen toimijoita sangen filosofisestikin. Tämänkertaisessa seminaarissa saimme kuulla huikaisevia ajatuksia siitä, mitä kulttuurituotanto on ja mihin tuottajia tässä maailmassa ja maailman ajassa tarvitaan. Opiskelija oli selvästikin pohtinut paljon omaa suhdettaan kulttuurituotantoon ja sen eri ilmiöihin. Oman paikkansa hän on löytänyt mm. kestävän kehityksen asiantuntijana.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille päättöportfolioiden kuunteleminen tarjoaa mahdollisuuden kuulla erilaisia opintopolkuja siitä, mitä kaikkea neljään vuoteen voikaan sisällyttää. Portfolion kokoajat ovat poikkeuksetta kokeneet portfolioprosessin hyvänä tapana vetää yhteen kokemukset ja elämykset, mitä opiskeluvuodet ovat tarjonneet. Siksi uskon, että portfolion laatimisprosessi ja esittely ovat myös opiskelijoille tähtihetkiä.

Haastavaa esitykseen valmistautumisesta tekee se, että oppiminen ja kokeminen pitää portfoliossa kääntää työelämän vaatimalle osaamiskielelle. Mitä konkreettisia ammatissa vaadittuja taitoja minulla on?, missä olen parhaimmillani?, mitä näkemyksiä minulla on kulttuurituottajan työstä ja sen merkityksistä?

Tämänkertaisessakin seminaarissa tuli esille meidän suomalaisten peruspaheemme: turha vaatimattomuus. Opiskelijat olivat tehneet hienoja projekteja, saaneet ja ottaneet isoja vastuita tuotannoissa, olleet ulkomailla opiskelemassa, solmineet verkostoja niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin piireissä, mutta silti saavutuksista kerrottiin vain puolivaloilla. Seminaarissa paikalla olleet työelämänedustajat kehottivatkin opiskelijoita heittämään turhan vaatimattomuuden verhon syrjään ja nostamaan rintaa rottingille. Olen täysin samaa mieltä: meiltä valmistuu taitavia kulttuurituottajia, joiden osaamista kelpaa esitellä täysille katsomoille opiskelija valokeilassa!


Sanna Pekkinen, lehtori/aluekoordinaattori Jyväskylän kampus