torstai 29. marraskuuta 2012

Tapahtumamaakunta-hankkeessa täsmäkehitetään eteläkarjalaisia festivaaleja


Klassista kitaramusiikkia, varhaisbarokin sävelaarteita, kansainvälistä teatteria ja lastenkulttuuria tarjotaan vuosittain Etelä-Karjalassa tapahtumamuotoisesti. Mutta moniko osaa nimetä nämä tapahtumat, puhumattakaan siitä, että olisi niissä vieraillut?

Imatra Big Band Festival on maakunnan tapahtumakentän lippulaiva, mutta muut tasokkaatkin tapahtumat ovat toistaiseksi jääneet vaille laajempaa valtakunnallista huomiota.

Etelä-Karjalassa matkailu kasvaa voimakkaasti ja samanaikaisesti lisääntyy laadukkaiden ohjelmapalveluiden kysyntä. Jo olemassa olevat tuotteet, kuten yllämainitun kaltaiset tapahtumat, olisivat erinomainen lisä alueelliseen ohjelmatarjontaan, mutta tällä hetkellä matkailijat eivät niihin riittävässä määrin löydä. Potentiaalisina kohderyhminä voisivat olla sekä lomanviettäjät että kulttuurin perässä liikkuvat asianharrastajat. Näiden tavoittaminen edellyttää uudenlaista ajattelua sekä tapahtumilta että matkailuyrityksiltä.




 HUMAK tapahtumien kehittäjänä

Imatralla toimivan TKI-HUMAK Voiman toteuttamassa Tapahtumamaakunta-hankkeessa kehitetään vuosien 2012 – 2014 aikana neljää kehityshakuista ja sitoutunutta eteläkarjalaista kulttuuritapahtumaa, jotka on valittu mukaan hakemusten ja alustavien kehityskeskusteluiden perusteella. Hankkeen tavoitteena on lisätä tapahtumien valtakunnallista näkyvyyttä, tiivistää tapahtumien ja matkailuyritysten yhteistyötä, tavoittaa uusia asiakasryhmiä, luoda uusia paketoituja tuotekokonaisuuksia ja rakentaa suorat yhteistyösuhteet tapahtumien ja keskeisten matkailuyritysten välille.

HUMAK on vuodesta 2007 alkaen toteuttanut Etelä-Karjalassa useita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut tapahtumatoiminnan kehittäminen. Tapahtumamaakunta-hankkeen tavoitteena on soveltaa käytäntöön vuosina 2010 – 2011 toteutetussa ASTU-hankkeessa rakenneltua kehitysvälineistöä, joka on myös julkaistu HUMAKin julkaisusarjassa Tapahtumatuotannon palapeli -nimisenä kirjana. Julkaisun ovat toimittaneet Juha Iso-Aho ja Joni Kinnunen ja se on saatavissa myös sähköisessä muodossa.

Tapahtumatuotannon kehittämishankkeissa on tehty yhteistyötä muun muassa alueellisten kehittämisyhtiöiden, maakunnan kuntien ja Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa. Aiempien hankkeiden rahoittajina ovat toimineet aluekeskusohjelma ja KOKO-ohjelma. Tapahtumamaakunta-hankkeen rahoitus tulee maakunnan kehittämisrahasta ja maakunnan kunnilta.

Kahden vuoden kehittämiskaari

Tapahtumamaakunta-hankkeessa tapahtumat laativat täsmennetyt sisällölliset, organisatoriset ja taloudelliset tavoitteet, tekevät kehittämissuunnitelmat ja alkavat toteuttaa niitä yhdessä hankkeen asiantuntijoiden kanssa. Hankeaika ulottuu kunkin tapahtuman kahden vuotuisen toteutuksen yli, jolloin voidaan seurata kehittämistoimien vaikuttavuutta. Kehittämistulokset ja hankkeen aikana löydetyt hyvät käytännöt tulevat edelleen kaikkien maakunnan tapahtumatoimijoiden käyttöön. Ne antavat myös kuntapäättäjille välineitä kehittää alueen tapahtumatoimintaa suunnitelmallisesti.

Tapahtumamaakunta-hankkeeseen osallistuvat

TKI-koordinaattori Juha Iso-Aho
puh. 020 7621 202, juha.iso-aho@humak.fi

Kuvat: Mustan ja valkoisen teatterifestivaali

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kumppanuusraatilaiset kulttuurituotannon opsia kommentoimassa


Kulttuurituotannon opetussuunnitelmaa (ops) uudistetaan parhaillaan. Opetussuunnitelma on oppilaitoksen peruskivi, jossa määritellään, mitä asioita opintojaksoissa tulee käsitellä ja mitä opiskelijan pitäisi jaksoilla oppia. Kun opiskelija silmäilee opsin läpi, saa hän hyvän käsityksen kulttuurituottajatutkinnon sisällöistä.  

Ensimmäistä raakileversiota on saanut kommentoida niin lehtorit kuin opiskelijaedustajatkin. Valtakunnallisen työelämäneuvottelukunnan lisäksi kommentteja on pyydetty alueellisilta kumppanuusraadeilta. Näihin raateihin kutsuttiin niitä taiteen- ja kulttuurikentän ammattilaisia, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi harjoittelujen, projektien tai hanketyön merkeissä. Työelämäedustajilla on siis omakohtaista kokemusta yhteistyöstä HUMAKin kanssa, osa on toiminut harjoittelunohjaajina, osa hankekumppaneina.  Lisäksi osa hyvistä yhteistyökumppaneistamme on HUMAKista aikanaan valmistuneita kulttuurituottajia. Jo muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen heille on karttunut avartavia näkemyksiä siitä, mitä tietoja ja taitoja ammatissa ja työelämässä tarvitaan. Näin entiset opiskelijamme pääsevät alan ammattilaisina vaikuttamaan tulevien HUMAK-sukupolvien opetukseen.

Syksyn aikana on käynyt ilmi, että opetussuunnitelman uudistaminen ja päivittäminen herättävät intohimoja. On paljon asioita, mitä lehtorit haluaisivat opiskelijoille opettaa. Kun lehtoreiden kommentit ensimmäisestä ops-versiosta oli kerätty, yliopettajamme arveli, että jatkossa koulutus taitaa kestää nykyisen neljän vuoden sijaan kahdeksan vuotta. Niin paljon lehtorit haluaisivat tuoda sisältöihin uusia osa-alueita ja täydennyksiä.  Paineita opetustarjonnan lisäämiseksi olisi, mutta se ei taida olla se oikea ratkaisu hyvien kulttuurituottajien koulimiseksi. Päinvastoin, kumppanuusraatilaisten mukaan on kirkastettava sitä, mikä koulutuksessa koetaan tärkeimmäksi.  

Keskisuomalaisten kumppanuusraatilaisten ajatukset opetussuunnitelmasta olivat lohdullisia. ”Olette aivan oikeaan suuntaan menossa, ei tarvita kuin tarkennuksia ja viilauksia”, useimmat heistä totesivat. Terävöitystä vaatii HUMAKin näkemys kulttuurituotannon alasta. Millaisia kulttuurituottajia me koulutamme? Mikä on ”se meidän juttu”? Hyviä huomioita! Meidän on mietittävä, miten HUMAKista valmistuneet erottuvat muista työnhakijoista ja löytävät entistä paremmin oman paikkansa työmailla.

Kumppanuusraatilaisten mielestä HUMAKin opiskelijat näyttäytyvät harjoitteluissa käytännön työn tekijöinä, jotka eivät vain suunnittele, vaan panevat myös tuumasta toimeen. Toki suunnittelu- ja organisaatiotaitojakin on ja niitä työssä tarvitaan. Olemme siis löytäneet tasapainon teorian ja soveltamisen suhteen, kuten ammattikorkeakoulujen kuuluukin tehdä.


Opsilla on suuri merkitys siihen, millaisia kulttuurituottajia
HUMAK-hautomoista työelämään lennähtää.
”Työ tekijäänsä opettaa”, toteaa sananparsi. Kyllä, näin on, mutta olisihan se kiva, että hyppy valmistumisen jälkeen olisi kaikilla hallittu, positiivinen ja ylöspäin suuntautuva eikä suinkaan hyppy tuntemattomaan.  Tiiviillä työelämäyhteistyöllä varmistamme loikan suunnan. HUMAKista valmistuneilla on olemassa monenlaisia verkostoja ja työelämätietoutta jo valmistumisen kynnyksellä.  Siitä kumppanuusraatilaiset olivat mielissään.

Raatilaiset korostivat, että tämän päivän työelämä vaatii työntekijältä vahvoja vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. On kestettävä alan suhdanneherkkyyttä ja siitä johtuvaa epävarmuutta. On oltava herkkänä työelämän yleisille ja toimialan sisällä tapahtuville muutoksille. Miten näihin asioihin uusi ops voisi vastata?  

Vastaus taitaa löytyä tekstistä ylempää. Tekemällä opintoja tiiviisti yhteistyössä työelämän kanssa, toinen jalka luokkahuoneessa, toinen kulttuurin ja taiteen kentällä.  Raatilaisten kommenteista välittyi, että HUMAKin kanssa halutaan jatkossakin tehdä yhteistyötä, jopa laajenevassa määrin. ”Työelämä ei saa olla oppilaitoksessa kupla”, totesi eräs raatilainen. Uskoisin, että meillä se ei sitä olekaan. Työelämä kun tulee luokkahuoneisiin monta eri kautta: opiskelijoiden harjoittelukokemusten esittämisinä, työelämästä tulevina vierailijoina, harjoittelu-, projekti- ja opinnäytetöinä, vierailuina taide- ja kulttuuriorganisaatioihin.  

Opsin kehittämistyö on vielä vaiheessa. Katsotaan millainen siitä tulee.  Hyvä siitä tulee!  
 
Sanna Pekkinen
aluekoordinaattori/lehtori Jyväskylän kampus

tiistai 20. marraskuuta 2012

Festivaalifaktaa

Kulttuurifestivaalien elinehtona on löytää itselleen paitsi yleisö myös se taloudellinen tuki, jonka avulla tapahtuma kykenee toteuttamaan ohjelmansa. Huomion, mielenkiinnon ja rahan löytämisessä festivaalien on hyödynnettävä entistä enemmän uuden teknologian antamia mahdollisuuksia. Luova hulluuskaan ei ole pahaksi, eikä se, että tapahtumasta vastaavalta tuottajalta löytyisi markkinahenkisen taiteilijasielun ohella myös ripaus tieteentekijän asennetta.

Tämänkaltaiset seikat nousivat esille, kun Edinburghin Fringe-festivaalin entinen johtaja, Paul Gudgin vieraili lokakuussa Turussa. Gudgin tarjoaa nykyään neuvontapalveluita niin organisaatioille kuin koulutuslaitoksille. 2000-luvun alussa hän veti kahdeksan vuoden ajan maailman suurinta, Skotlannissa jo 1947 perustettua Fringe taidefestivaalia, joka tänään houkuttelee vuosittain kaupunkiin miljoonia kävijöitä. Kuukauden kestävän festivaalin aikana Edinburghissa nähdään yli 40 000 isompaa ja pienempää kulttuuriesitystä, joita kymmenet tuhannet taiteilijat yli kuudestakymmenestä maasta pyörittävät. Lippuja esityksiin myydään lähemmäs kaksi miljoonaa. Festivaalin taloudellisen merkityksen alueelle on laskettu olevan kutakuinkin 100 miljoonaa euroa.

Gudgin kävi päivän kestävässä työpajassaan - Building Better Festivals - läpi festivaalituotantoon liittyviä perusnäkökohtia, kuten sponsorointiin, markkinointiin, rahoitukseen, ohjelmistosuunnitteluun ja tapahtumatuotannon kehittämiseen kytkeytyviä toimia. Lähestymistapa oli konkreettinen, ja esimerkkinä Gudgin käytti juuri Fringeä ja kaupungissa muitakin järjestettyjä tapahtumia.

Fringen menestystä tuovina tekijöinä Gudgin piti mm. sen avoimuuden periaatetta ja esiintyjävetoisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ilmoittautua esiintyjäksi festivaalille, kunhan tarjolla olevista 250 esiintymispaikasta jokin on vapaa haluttuna ajankohtana. Festivaalin ohjelma rakentuu näin esiintyjien näköiseksi, ja yleisön näkökulmasta esitysten taso ulottuu surkeasta erinomaiseen. Yllätyksellisyys ja uusiutuneisuus ovat osa Fringen luonnetta, minkä esiintyjien keskuudessa suoritettu kysely myös hiljattain paljasti. Heistä valtaosa ilmoitti saapuneensa paikalle kehittääkseen ammattitaitoaan. Raha ja maine tulevat, jos ovat tullakseen.

Festivaalien tarkoitus on koota yhteen ihmisiä ja tuottaa elämyksiä. Näitä festivaalituotannon trendejä myös Fringe tukee ja hyödyntää. Tietotekniikka, sosiaalinen media ja verkostoitumisen erilaiset keinot ovat laajalti käytössä ja niiden merkitys vain kasvaa. Verkkomyynti, kännykät ja niihin ladattavat applikaatiot, Facebook, Twitter ja monet muut somen versiot ovat Gudginin mukaan viemässä tapahtumatuotantoa yhä vahvemmin yleisön osallistamisen suuntaan ja osaltaan myös purkamassa markkinoinnin ja informaation jakamisen välisiä raja-aitoja. Näkyvyydellä on tänään monet muodot ja tarkoitusperät.

Tuottajan onkin syytä tuntea erittäin hyvin se mediaympäristö, jossa asiakkaat tänään elävät, Gudgin korosti. Yhtä tärkeää on kyky asettautua asiakkaan nahkoihin ja ikään kuin nähdä asiat tämän näkökulmasta. Tämä koskee niin tapaa, jolla yleisö saadaan kiinnostumaan tulevasta tapahtumasta (näkyvyys, brändäys, design) kuin keinoihin hoitaa yhteydenpitoa lehdistöön, rahoittajiin ja muihin yhteistyötahoihin. Pankit, isot virvoketehtaat, vaate-, urheiluliikkeet, kulttuuri- ja muun alan organisaatiot (ammattiyhdistyksiin asti) voidaan saada mukaan rakentamaan "yhteistä hyvää" jos nämä vain saadaan vakuuttumaan tapahtuman tarpeellisuudesta heille itselleen.

Rahoituksen haalijoina britit ovat maailmanluokkaa - kiitos 90-luvun konservatiivisen hallituksen, joka leikkasi tuet julkiselta sektorilta - ja Gudginin vetämässä työpajassa esiteltiinkin monia ja monenkaltaisia tapoja löytää resursseja sieltä sun täältä. Useissa esimerkeissä juuri teknologian valjastaminen tarkoitukseen sopivaksi oli avaintekijä. Yhteistyön tekeminen sekä verkossa toimivien tahojen (lehdistö, puhelinoperaattorit, hotellit, teleyhtiöt) että verkkoon pesiytyneiden (Amazon ja ebookers tässä ehkä tunnetuimpina) kanssa on kuulunut Fringen käytäntöihin jo vuosia. Julkiselta sektorilta resursseja on löytynyt sektorirajat ylittävien hankkeiden kautta.

Sponsorit ja muut tukijat yleensä kuuntelevat paitsi innostavaa puhetta ja korkeita tavoitteita myös numeroita ja tilastoja. Jälkimmäisten merkitystä Gudgin painotti vahvasti. Kysymys on tiedon keräämisestä tapahtuman kehittämiseksi, ja itse asiassa sen mahdollistamiseksi. Tuottaja, jolla on hallussaan konkreettista ja todellista tietoa yleisön käyttäytymisestä ennen festivaalia ja sen aikana, pystyy lukujen avulla saamaan festivaalia jo tukeneet ja tukea harkitsevat tahot vakuuttumaan toiminnan tärkeydestä.

Mutta tähän kaikkeen tarvitaan tietoa. Siihen tarvitaan vertailumateriaalia siitä, mitä alueella tapahtuu tai on tapahtunut, tietoa ihmisistä, tietoa näiden tavoista ja kulutustottumuksista, tietoa organisaatioista, firmoista, tietoa siitä, mitä ihmiset lukevat ja mistä he tietonsa hankkivat. Verkkoliikenteen seuraaminen kuuluu tietenkin kaikkien tapahtumien rutiineihin, mutta myös sen selvittäminen, mitä ihmiset festivaalin aikana ostivat, mistä ja miten, sekä havainnointien tekoa paikan päällä. Minne jonot kertyivät? Missä oli väljyyttä? Missä tekniikka petti tai missä se hallitsi liikaakin?

Yleisötutkimus on vain yksi osa toimivaa evaluointijärjestelmää. Esiintyjiin ja kolmansiin osapuoliin kohdistuva selvitystyö täydentävät sitä. Erityisesti mediaseuranta tuottaa tietoa, jolla on merkitystä myöhempää tarkoitusta silmällä pitäen. Kulttuurin ja talouden liitoskohdassa julkisuuskuvaa rakennetaan medianäkyvyyden avulla. Se miten onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi jokin tapahtuma tulkitaan, riippuu vahvasti siitä, millä sävyllä tapahtumasta on julkisuudessa puhuttu. Tällä on puolestaan vaikutusta siihen, mitä kulttuurisia tai taloudellisia kerrannaisvaikutuksia tapahtumalla voi olla. Toistuvat tapahtumat, festivaalit ovat riippuvaisia julkisuuskuvan tuoreudesta, eivät suinkaan aina siitä, käsitteleekö julkisuus tapahtumaa silkkihansikkain tai ei.

Festivaalin yhteisöllistä vaikuttavuutta korostavat julkaisut, vuosikertomukset, tutkimukset, selvitykset ja eri tarkoitusta palvelevat raportit ovat ne, joista tapahtumat yksittäisiä mediapurskahduksia paremmin ja kauemmin muistetaan. Siksi on äärimmäisen tärkeätä huolehtia hyvin myös tästä osasta festivaalituotantoa.

Gudginin mielestä tapahtumatuotanto rakentuu kolmen yksinkertaisen peruspilarin varaan. Rahoitus on näistä yksi, tapahtuman idea ja sanoma toinen. Kolmas liittyykin sitten maailmaan tapahtuman ympärillä: mikä on se todellisuus, johon festivaalia ollaan pystyttämässä. Jälkimmäinen mieluiten lukuina ja faktoina, kiitos.

Pekka Vartiainen
yliopettaja

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Asiantuntijahaastattelu: Luontokuvaus kuljettaa lähimetsistä Galapagokselle


HUMAKin lehtoreista on moneksi. Työssä kieltenopettaja Kirsi MacKenzie ahkeroi avatakseen opiskelijoiden kielikorvia, mutta vapaalla fokus siirtyy luonnon muotoihin. Linssin läpi aukeneva kiehtova maailma on kuljettanut tuoretta luontokuvaaja aina Galapagos-saarilta Etelä-Afrikkaan kuin Grönlantiinkin saakka.

Kuka olet ja mikä on tehtäväsi HUMAKissa?

Olen Kirsi MacKenzie ja toimin englannin ja ruotsin kieltenopettajana Kauniaisten ja Helsingin kampuksilla eli opetan tulevia kulttuurituottajia ja viittomakielentulkkeja.

Kuinka olet päätynyt luontokuvauksen pariin? Miten ja mistä harrastus alkoi?

Olen myöhäisherännäinen luontokuvaaja ja olen hankkinut ensimmäisen järjestelmäkameranikin vasta alle pari vuotta sitten. Luonnossa olen liikkunut aina paljon, mutta monista luontokuvaajista poiketen en ole taustaltani lintubongari, hyönteistutkija tai kasvitieteilijä. Uudenvuodenpäivänä 2011 lähdin päähänpistosta Galapagos-saarille äkkilähtömatkalle pienen repun ja kamerani kanssa. Kun bongasin äkkilähtömatkan netistä niin ryhmänvetäjä ja matkalaiset olivat jo lentokentällä astumassa koneeseen, mutta sain ostettua liput ja matkustin pari päivää ryhmän jälkeen perässä. Ryhmä koostui Axxellin luontokuvauksen opiskelijoista ja opettajasta Andy Hornerista. Otin ensimmäiset varsinaiset luontokuvat Galapagossaarilla ja kuulin myöskin koulutuksesta siellä. Varustukseni oli vaatimaton enkä osannut käyttää kamerassani kuin automaattiasetuksia. Sain kuitenkin loistavia otoksia lentävistä linnuista ja hain välittömästi matkan jälkeen mukaan koulutukseen ja tulin hyväksytyksi. Huhtikuussa 2011 aloitin opiskelut tähtäimenä luontokuvaajan ammattitutkinto Axxellissa. Siinä vaiheessa vasta kaivoin kameran manuaalin esiin ja aloin opettelemaan tekniikkaa. Viime kesänä avautui Galapagos-näyttely ja sain myös itseltäni viisi kuvaa näyttelyyn.

Sait kunnianmaininnan otoksestasi ”Luonnontieteellinen museo” Vuoden luontokuva 2012 -kilpailussa. Mistä sait idean kilpailukuvaasi?

Minulla ei ollut minkäänlaista ideaa palkittuun kuvaani vaan kuva syntyi oikeastaan vahingossa. Kärsin viime talven pahoista polviongelmista ja kuvaaminen oli erittäin haasteellista. Odottelin polvileikkausta enkä pystynyt kävelemään viime marraskuussa, kun otin kuvan. Meillä oli alkamassa mustavalkokuvauksen viikonloppukurssi Axxellissa ja hädissäni otin edellispäivänä töihin kameran mukaan ja menin sieltä Luonnontieteelliseen museoon lähinurkilleni, kun en pystynyt kävelemään pidemmälle. Museo oli sulkeutumassa, kun saavuin sinne ja otin kuvan lattialla maaten ilman jalustaa ennen kuin vahtimestari ajoi minut tiehensä. Myöhemmin näin kuvassa potentiaalia ja lähetin sen viime tipassa kilpailuun.

"Luonnontieteellinen museo" sai kunniamaininnan Vuoden luontokuva 2012 kilpailussa.


Miten luonnehtisit omaa ominaistyyliäsi luontokuvaajana?

Vahvuuteni kuvaajana on varmaankin hyvä kuvasilmä, nopeus ja heittäytymisen kyky ja heikkoutena tekniikka, jonka kanssa kyllä pikkuhiljaa alan päästä sinuiksi. Erityisesti kuvaajana minua miellyttävät luonnon muodot, graafisuus ja mustavalkoisuus ja aion ehdottomasti erikoistua maisemakuvaukseen. En kuitenkaan kuvaa pelkästään luontokuvia vaan kaikki mahdollinen kuvaaminen kiinnostaa. Olen saanut kuviani jo muutamaan näyttelyynkin.


"Merimörkö"

Mikä on mieleenpainuvin muisto/elämys kuvaajan urallasi?

Mieleenpainuvimpia muistoja on valtavasti ja olen opintojen kautta ollut kuvausmatkoilla mm. Etelä-Afrikassa, Norjassa ja Grönlannissa. Galapagossaaret olivat kyllä huikea elämys ja oli hienoa seurata eläinten elämää ihan vierestä ja katsoa leguaaneja silmästä silmään. Tulen kyllä muistamaan loppuelämäni miten vähän matkatavaroita olin ottanut mukaan. Repusta löytyi mieheni shortsit, jotka halkesivat saman tien takapuolesta ja lepattivat lopun matkaa repalaisina auki, naamani paloi niin pahasti, että muistutin itsekin leguaania ja jalat olivat täysin verillä ja rakoilla huonojen sandaalien takia. Se on tullut selväksi, että hyvien luontokuvien saaminen vaatii tavattomasti työtä. Matkat ovat kaukana lepolomista eli ne ovat fyysisesti äärettömän rankkoja ja univelkaa on roppakaupalla aina kuvausmatkan jälkeen. Luontoelämyksenä minulle ehdottomasti huikein on ollut Grönlanti ja kylmät väreet menivät pitkin selkää ja kyyneleet tulivat silmiin, kun ensimmäisen kerran näin upeat kelluvat jäävuoret hienossa valossa.
Grönlanti ja kelluvat jäävuoret.

Minkälaisia ominaisuuksia luontokuvaaja tarvitsee tullakseen hyväksi työssään?

Hyvällä luontokuvaajalla täytyy olla erittäin hyvä luontotuntemus, jotta osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jotta kuviin saa taltioitua sielun täytyy tuntea kameransa todella hyvin sekä olosuhteet ja takana olla lukuisia harjoituskertoja. Kuvasilmä ja taiteellisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia samoin kuin sinnikkyys ja periksiantamattomuus. Minusta on erittäin vaikeaa ottaa sellaisia luontokuvia, jotka eivät pelkästään ole esteettisesti kauniita vaan kertovat myöskin tarinan. Ihailen erityisen paljon sellaisia luontokuvaajia, jotka kuvillaan ovat saaneet konkreettista hyötyä aikaan ympäristönsuojelun alalla. Tällainen kuvaaja on mm. Finlandia-talossa esiintynyt Jose b Ruiz. Hän on ottanut kuviinsa erittäin paljon vaikutteita taidemaailmasta ja tuonut kuviaan isojen projektien kautta kaduille ja tehnyt erittäin arvokasta työtä ympäristön hyväksi. Kunnioitan erittäin paljon pitkän linjan suomalaisia luontokuvaajia ja metsässä samoilijoita kuten Antti Leinosta ja Heikki Willamoa.


"Höyhenet" pärjäsi hyvin Geo-lehden Luonnon design-kilpailussa. Kuva ilmestyy lehden seuraavassa numerossa.


Minkälaisia tavoitteita sinulla on kuvausharrastuksesi suhteen?

Valokuvaus on vienyt mukanaan ja samalla olen hyvin nöyrä uuden harrastukseni suhteen. Valokuvaus vaatii näkemystä ja kokemusta tekniikan ohella ja tunnen olevani vielä alkutaipaleella. Itseäni on aina kiehtonut eniten arktinen luonto, joten haaveissa on matka Etelämantereelle. Minimoin kuitenkin hiilijalanjälkeäni liikkumalla eniten lähiluonnossa. Kuvaaminen avaa silmät ympäristölle ja viihdyn kaikista eniten kuvausretkillä ihan yksikseni. Tavoitteenani on valmistua oppilaitoksestani ja tehdä lopputyö eli näyttely tai kirja maisemakuvistani. Muuten aion jatkaa kuvaamista loppuelämäni ja katsoa minne tie vie.