Alan kehityssuunnat ja muutoksen rohkeus puhuttivat kulttuurialan kouluttajia

Marraskuun viidentenä ja kuudentena päivänä Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin TKI-keskuksessa Valkeassa talossa porisi: oli Humakin isännöintivuoro vuosittaisten Kulttuurialan kehittämispäivien tiimoilta. Kulttuurialan koulutusta tarjoavien ammattikorkeakoulujen edustajat ympäri Suomen kokoontuivat pohtimaan, mikä on kulttuurialan ja sen koulutuksen tilanne tällä hetkellä ja mihin suuntaan sitä halutaan kehittää. Seminaarin avainaiheiksi nousivat kulttuurin ja sen koulutuksen muutoksessa oleva tila, mediakentän ja nykyteknologian mahdollisuudet sekä yhteistyön, reiluuden ja rohkeuden ilmapiiri.

Joukkoistamisen ja jakamisen kulttuuri

Yhteisöllisyys ja jakaminen olivat puheenvuorojen keskeisiä teemoja. Metaverstas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Qvist kertoi virtuaalisesta, pelillisestä oppimisympäristöstä sekä yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä, ja verkostotutkija Kari A. Hintikka esitti, että joukkoistaminen ja sen myötä joukkoälyn valjastaminen luo parempia ratkaisuehdotuksia kuin yksittäinen henkilö pystyisi tarjoamaan. Saman teeman puitteissa Lyhty ry:n Markus Vähälä ja Kulttuuria kaikille -palvelun erityisasiantuntija Sari Salovaara puhuivat, kuinka kaikkien oikeus kulttuurin kokemiseen ja siihen osallistumiseen on huomioitava.

-Kulttuuri on tehtävä. Tee se itse, tehkää yhdessä. Vastuun pakoilusta toimintaan, Vähälä kiteytti.

Miten tuoda jakamisen kulttuuri osaksi rakenteita?

Viestinnän ammattilainen ja kirjailija Jussi Lähde herätteli kuulijoita toteamalla puheenvuorossaan, että olemme jäämässä kulttuurillisen muutoksen ulkopuolelle, sillä olemme Suomessa henkisesti pelottavan etäällä maailman muutoksesta. Aikakaudelle on tyypillistä, että leikitään sosiaalisuutta: kulttuuri on jakavinaan ja osallistavinaan.

Lähde antoi esimerkin: on olemassa raja, jonka ylittäminen ei olekaan aivan helppoa. Pysyttelemme rajan "tällä puolen" ja käymme sen toisella puolella vain palataksemme takaisin. Tuon rajan ulkopuolinen maailma, sosiaalinen media, on tila jossa nuoret kyllä oleilevat ja jakavat materiaalia keskenään, mutta jossa aikuiset eivät ehkä osaa luontevasti olla.

-Ulkopuolinen maailma on olemassa kauemmin, kuin se rajan sisäpuolella oleva maailma. Kaikkein vaikeinta on jakamisen kulttuurin sisääntulo osaksi alan rakenteita. Kulttuuriala on toimintatavoiltaan edelleen kankea, Lähde arvioi.

Vaikka alan koulutuksen tilanne on rajussakin muutoksessa, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen puheenvuorosta välittyi kuitenkin myös viesti, että luovat alat, luovuus, hyvinvointi, taitavuus, kilpailukyky ja sosiaalinen koheesio ovat tärkeitä asioita muistaa Suomessa jatkossakin. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö avasi kuulijoille kulttuurialan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kulttuuriin panostetun euron taloudellinen arvonlisäys on merkittävä, ja esimerkiksi kulttuuriammateissa toimivien määrä on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti. Hän myös muistutti, että taiteen ja kulttuurin tekeminen ja kokeminen on kaikkien perusoikeus ja että tämä perusoikeus on turvattava.

Humakin lehtorin Arto Lindholmin yhteenvetoa vapaasti lainaten:

-On kaksi linjaa: kurjistumislinja, jossa vanhoista rakenteista pidetään kiinni ja sen seurauksena rakenteita joudutaankin ajamaan alas. Sitten on "luovan tuhon" linja, jossa alhaalta ylöspäin luodaan uutta, tehokkaampaa. Kummalle linjalle haluamme lähteä?

Anu Soini ja Kiika Sarpola
Kirjoittaneet ovat kulttuurituotannon opiskelijoita, jotka tuottivat Kulttuurialan kehittämispäivät osana opintojaan.

Kulttuurituottajuuden kansainvälisiä näkymiä

Jos kulttuurituottaja haluaa pärjätä omalla alallaan myös huomenna, hänellä on syytä olla hyvät kansalliset ja kansainväliset verkostot. Luonteeltaan hänen on oltava ihmisistä kiinnostunut ja hyvä kuuntelija sekä herkkä aistimaan tilanteissa tapahtuvia muutoksia. Hän on kriittinen suhteessa omiin piintyneisiin tapoihinsa, joustava ja valmis kokeilemaan myös uusia ratkaisumalleja sekä lähestymistapoja. Yrittäjähenkisyyttä häneltä löytyy ennen kaikkea asennetasolla. Hän on kiinnostunut muustakin kuin rahasta.

Euroopan tärkeimmän kulttuurituotannon alan kouluttajien verkoston, Encatcin, vuosikonferenssi keräsi jälleen kerran parisataa osallistujaa eri puolilta maailmaa keskustelemaan alan tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Konferenssin teema keskittyi tänä vuonna koulutuksen kehitysnäkymiin. Seminaarien ja paneelikeskustelujen kautta syksyisessä Antwerpenissä vaihdettiin mielipiteitä niin tutkimuksen ja käytännön tekemisen kuin opettajuuden muuttuvien roolien ja puhurin lailla vaikuttavan teknologisen vallankumouksen välisistä kytkennöistä.

Tuottajuudessa on paljolti kysymys johtajuudesta, projektien ja ihmisten johtamisesta. Seminaarin pääpuhujien suulla johtajuudesta sukeutui vaativa rooli, jonka omaksuminen ei aivan kaikilta äkkiseltään onnistu. Sekä brittiläinen Hilary Carty - monissa asiantuntijatehtävissä meritoitunut yksityinen konsultti ja tutkija - että Lyonin oopperan johtaja Serge Dorny painottivat johtajan kykyä katsoa eteenpäin ja halua irrottautua niin omaa kuin muidenkin toimintaa rajoittavista kaavoista. Hupenevien taloudellisten resurssien ja julkisen sektorin leikkausten aikoina johtajan tai tuottajan on jotenkin pystyttävä löytämään yhteys taiteentekijöiden ja yleisön välille. Hitunen realistisuutta ja annos visionäärisyyttä ei ole tässä pahitteeksi, eikä myöskään ymmärrys sosiaalisen vastuunkannon kaikista ulottuvuuksista.

Kulttuurituottajia kentälle kouluttaville opettajille aika antaa omat haasteensa. Edellä mainittujen kovin yleisinhimillisten taitojen ohella monissa keskusteluissa korostui tarve saada kentän toimijoista entistä paremmin tietoa käyttäviä ja sitä analysoivia toimijoita. Maailma tulvii informaatiota, mutta tiedon luonteen ymmärtäjiä ja sen hyödyntäjiä on vähemmän kuin jakajia.

Tietoa ja taitoa siis tarvitaan, jos mielii toimia kulttuurituottajana globaaleilla markkinoilla. Kulttuurisen tiedon kerääminen ja sen ymmärtäminen, yhteiskuntaa määrittävien taloudellisten mekanismien hallinta sekä inhimillisen vuorovaikutuksen ja itseymmärryksen käyttö sosiaalisen median ja muiden teknologisten apuvälineiden raaka-aineena ovat nekin osa kulttuurituottajan survival kittiä.

Samassa linjassa kulkevat niin ikään opettajuuden muuttuvat käytännöt. Seinien sisältä siirrytään turuille ja toreille, sinne missä ihmiset ovat. Tulevat kulttuurituottajat tarvitsevat rinnalleen mentorin, valmentajan tai ohjaajan, jonka tehtävänä on kulkea hetki yhtä matkaa. Ja pysyä kuulolla vielä sittenkin, kun paikka lähellä on tyhjä.

Pekka Vartiainen
yliopettaja