keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

ILMIÖn tekijöitä Humakin Turun kampuksella


-    Uudet onnistuneet tapahtumat virkistävät ja innostavat elämäämme. Samalla ne haastavat vanhat instituutiot välttämättömään uudistumiseen. ILMIÖ on hyvä esimerkki siitä, mitä saadaan aikaan, kun innostukseen ja näkemykseen yhdistyy osaaminen.

Näin luonnehti Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa marraskuussa 2012 valitsemaansa Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön TAKUn tuotantopalkinnon saajaa. Edellisessä kuussa ILMIÖlle oli myönnetty Suomen Arvostelijain liiton Turun jaoston Puolen kilon punnus.

ILMIÖn synty

Tämän myös  jälki-woodstockmaiseksi laadukkaaksi tapahtumaksi nimetyn turkulaisen festivaalin taustalla on Humakin Turun kampuksen opiskelija Mikko Levón. Hän luonnehtii itseään ja tapahtuman syntyä näin:

-      
Kuvaaja: Jari Aittokallio
 
          -  Minä olen Mikko Juhani Levón. Olen juureton, mutta eniten varttunut ehkä pohjoisen twinpeaksmaisessa Kuusamossa, asunut Turussa tasan 10 vuotta tammikuussa 2013. Kaupungin katukuvassa vaikuttamisen ajan olen enemmän tai vähemmän puuhaillut erilaisten tapahtumien parissa. Junaillut niitä tai ollut muuten vain mukana.

-       -   Järjestäjäporukan kesken ollaan kaikki tunnettu bändi- yms. kuvioista jo vuosikausia. Meille kaikille on muotoutunut oma "erityisalue", jonka kautta hengitellään ja tuijotellaan toistemme niskojen taa.

-        -  Itse vastaan ohjelmasta. Buukkailen hyviä bändejä ja aprikoin minkäslaista poikkitaiteellista häröilyä alueelle voisi ripottaa. Ehkä eniten Tiedottaja Kirsiä itse perinteisesti keväisin ärsytän, kun tiedottaminen voi olla mielestäni luovaa ja lennokasta, mutta Kirsin mielestä ei liian luovaa ja lennokasta.

-         ILMIÖ syntyi nopeasti keväällä 2009. Tuottaja Tuomas tiesi paikallisena maagisen merenrantapaikan Uittamolla. Se on vanhemman tanssikansan salaisuus. Taustaorganisaationa on ollut 2005 perustettu Varsinais-Suomen Bändiyhdistys, jossa olen ollut mukana alusta saakka.

Kuvaaja: Katja Lappalainen

ILMIÖ on ihmisen kokoinen ja rento vaihtoehto kesän suurille festivaaleille.

Parina viime vuotena ollut Humakin opiskelijoita onnistuneesti mukana. ILMIÖön on tehty paljon opintopisteitä, kertovat Turun kampuksen lehtorit

Ja tehdään varmasti taas ensi kesänä, kun ILMIÖ 2013 pidetään Uittamon Paviljongissa lauantaina 20.7. 2013. Liput ovat tulossa myyntiin aivan näillä hetkillä, kertoo Mikko Levon, joka parhaillaan rakentaa soittoaikataulua seitsemälle lavalle, joilla ensi kesänä kuullaan soittoa 14 tunnin ajan.

http://www.ilmio.fi/

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Miksi Humak? Opiskelijanäkökulmia opiskelupaikan valintaan


Olen Sari-Anne Lindsten, 27-vuotias kulttuurituotannon opiskelija Espoosta. Olen ollut mukana teatteritoiminnassa nuoresta lähtien, joten sitä kautta kulttuurialalla työskentely alkoi kiinnostaa. Mielestäni kulttuurialalta löytyy monipuolisia työtehtäviä ja työpaikkoja. Haluaisin tulevaisuudessa ennen kaikkea viihtyä työssäni ja olla mukana tekemässä kulttuuria.



Humak tuntui oikealta opiskelupaikalta kahdesta syystä: sijainti pääkaupunkiseudulla vehreän luonnon ympäröimällä Kauniaisten kampuksella ja kulttuurituotannon koulutusohjelman takia, joka ei ole erityisesti painottunut tietylle kulttuurinalalle vaan opintoihin sisältyy eri taiteenaloihin perehtyminen.

Opiskelussa mukavinta on kurssirakenne, jossa yhteen opintoteemaan syvennytään seitsemän viikkoa. Opintosuunnitelman selkeys motivoi kurssien suorittamiseen. Lisäksi opinnot mahdollistavat omat projektit ja niiden opinnollistamisen. Humakissa on käynnissä kansainvälisiä yhteistyöprojekteja ja ulkomaan vaihto- tai työharjoittelu on suosittua. Itsekin ehdin suorittaa työharjoittelun Barcelonan lämmössä, suosittelen! Tietysti myös mahtavat opiskelukaverit ja tutoreiden järkkäämät bileet ovat tärkeä osa opiskelijaelämää.

Suosittelen Humakia ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita kulttuurialasta ja haluavat tulevaisuudessa työskennellä kulttuurin parissa. Opiskelijoita täällä ovat laidasta laitaan: musiikintekijöitä, teatterihörhöjä, festariväkeä ja monikulttuurisuudesta kiinnostuneita. 

Opiskelu tarjoaa hyvän pohjan alalla työskentelyyn, ja harjoitteluiden kautta saa arvokasta käytännön kokemusta ja työelämän kontakteja. Opiskelusta saa eniten irti, kun on itse aktiivinen ja motivoinut.

Olen Meri Jaakola, 20-vuotias tyttö Kauniaisen kampukselta. Opiskelen ekaa vuotta kulttuurituotantoa Humakissa. Kulttuurituotanto kuulosti mielenkiintoiselta ja monipuoliselta alalta, ja sen koulutus yleissivistävältä. Kulttuurialan työ on kiinnostanut jo jonkin aikaa. 



Humakissa on hyvä ilmapiiri, luokkakaverit ovat samanhenkisiä kuin itse olen ja uusia kavereita on saanut jo opintojen alkuvaiheessa paljon. Kulttuurialalla on aina jollain joku projekti tai bileet meneillään, ja yhteistä tekemistä löytyy myös koulun ulkopuolella, vaikka ainejärjestö ei kokonsa takia paljon tapahtumia järjestäkään.

Humakin kulttuurituotantolinja kuulosti monipuoliselta ja siltä, että se valmentaa tulevaisuuden työtehtäviin hyvin. Humak sopii ihmisistä kiinnostuneille ihmisille, koska ryhmäkoot on pieniä, ja saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin. Tietysti tärkein on kiinnostava koulutuslinja. Humak on avoin ja sosiaalinen koulu. 


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Suomalaista teatteria Lontoossa



Suomalaista teatteria Lontoossa


Lontoon suomalaisella merimieskirkolla kokoontuu useita kertoja viikossa reilun kymmenen hengen aktiivinen harrastajateatteriporukka. Joukko koostuu Suomi-taustaisista innokkaista teatteriharrastajista, jotka yhdessä suunnittelevat, käsikirjoittavat ja tuottavat teatteriproduktiota. Parhaillaan esitetään Suvi Eskolan ohjaamaa Vaahteramäen Eemeliä, keväämmällä on tulossa Niko Flangin ohjaama ja käsikirjoittama Kalevalan naiset.  Lisäksi teatterilaiset järjestävät improkursseja sekä lasten ja nuorten teatterileirejä. Lapsille suunnattua Eemeliä esitetään myös Suomi-kouluissa eri puolilla suur-Lontoota, Kalevalan naiset on taas aikuisille suunnattu nyky-yhteiskuntaa kuvaava esitys, joka poikkeuksellisesti esitetään englanniksi. 

Teatteriväki tapaa toisiaan merimieskirkolla, joka on luonteva kohtaamispaikka Englannissa asuville suomalaisille sekä Lontoon turisteille. Kirkolla on paljon erilaista toimintaa kaikille Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Onpa kirkolla lähes joka päivä lämpiävä sauna ja Suomi-kauppakin, josta saa hankittua ruisleivät, salmiakit, kauraryynit ja muut koti-ikävää helpottavat tuotteet. 

Tina Falzon on asunut Lontoossa reilun kymmenen vuotta. Tinan mukaan elämä suurkaupungissa täyttyy helposti vain pitkistä työpäivistä ja kodin ja työpaikan välillä kulkemisesta. Teatteriharrastus onkin antanut Tinalle aivan uusia ulottuvuuksia elämään. Harrastuksen mielekkyyttä lisää se, että teatterilla tapaa mielenkiintoisia suomalaisia: ”Meillä kaikilla on hyvin erilainen työtausta ja elämänkokemus. Kaikilla on myös eri syyt asua Lontoossa”, Tina valaisee. Teatterin toinen aktiivi Soile Pietikäinen kertoo puolestaan saavansa teatterista hyvää vastapainoa tutkimustyölleen sekä lapsiperheen arjelle. ”Joskin aikataulujen ja ajan riittämisen kannalta välillä on haasteellista, kun esimerkiksi uutta näytelmää harjoitellaan intensiivisesti. Silloin äitiä ei paljon näy kotona”.

                         Suvi Eskola, Tina Falzon, Soile Pietikäinen ja Annamari Maukonen                   suunnittelevat yhteistyötä.

Humak on solminut yhteistyösopimuksen Lontoon suomalaisen teatterin kanssa, ja näin sekä kulttuurituottaja- että yhteisöpedagogiopiskelijoilla on mahdollisuus hakea harjoitteluun teatterille. Tuottajaopiskelijat voivat vastata esimerkiksi teatteriproduktion markkinoinnista ja myynnistä, kun taas yhteisöpedagogeille löytyisi tehtäviä lasten ja nuorten teatterileirin suunnittelusta ja ohjaamisesta. Lisäksi teatterilla olisi tarvetta erilaisten kehittämishankkeiden ja selvitys- sekä kartoitustöiden tekijöille.  Teatteriväki on nimennyt joukostaan opiskelijoiden tueksi työnohjaajan ja mentorin. Harjoittelijoita avustetaan myös kaikissa käytännön asioissa, vaikkapa alivuokralaisasunnon hankkimisessa. Teatteri- ja merimieskirkon yhteisö tarjoaa turvallisen ympäristön kansainväliselle harjoittelulle ja opiskelulle. 

Toivotaan antoisaa yhteistyötä ja hyviä oppimiskokemuksia!

Terveisin,
Sanna Pekkinen, lehtori, joka osallistui lehtori Annamari Maukosen kanssa helmikuun lopussa Lontoossa Take Two Europe -hankkeen kokoukseen ja samalla tutustui suomalaisen teatterin ja merimieskirkon toimintaan.