perjantai 5. huhtikuuta 2013

Työelämäsuhteisiin mallia Lontoosta





Jyväskylän kampuksen lehtorit Annamari Maukonen ja Sanna Pekkinen osallistuivat helmikuun lopussa Lontoossa Take Two Europe -hankkeen kokous- ja opintomatkalle.  Humak on partnerina kaksivuotisessa EU:n Comenius-hankkeessa, jossa tavoitteena on parantaa opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja sekä tiivistää suhteita oppilaitosten ja työelämäkumppaneiden välillä. 

Opintomatkan toisena päivänä puheterapeutti Michelle Morris Manchesteristä koulutti meitä puheviestinnässä ja vuorovaikutustaidoissa.  Käytännölliset tehtävät ja ryhmätyöskentely herättivät vilkasta keskustelua osallistujien omista kokemuksista ja kulttuurisista eroista.  


   
Kolmantena päivänä pääsimme tutustumaan länsilontoolaiseen Phoenixin yläasteeseen. Koulun kehittämispäällikkö Garry McMillian kertoi viime vuosikymmenen aikana koululla tapahtuneesta suuresta muutoksesta. Vielä 15 vuotta sitten koulu oli sekä fyysisesti että toiminnallisesti niin heikossa kunnossa, ettei kukaan vanhempi halunnut laittaa sinne lastansa, nyt opinahjoon suorastaan jonotetaan. Oppilaitos tekee aktiivista yhteistyötä noin kahdenkymmenen yrityksen tai yhteisön kanssa. Tunnetuimpia lienevät BBC, L’Oreal ja Queens Park Rangers. Yritykset sponsoroivat koulua, yritysten henkilöstö toimii koululaisten mentoreina, koululaiset vierailevat yrityksissä ja yhdessä he järjestävät koulun kanssa erilaisia tapahtumia ja retkiä. Koulun ovet ovat auki eri toimijoille iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoihin. Koulusta on tullut kaupunginosan toiminnallinen keskus.

Koulun kanssa samassa pihapiirissä toimii nuorisotyönkeskus, joka järjestää koululaisille koulupäivän jälkeen ja loma-aikoina monenlaista toimintaa.  Eräs vaikuttavimmista aktiviteeteista on koulun aitauksen sisäpuolella toimiva pieni maatila, jossa kaupunkilaislapset saavat työntää sormensa multaan, seurata kasvun ihmettä ja hoitaa kanoja ja kaneja.  Koululaiset vanhempineen hoitavat vuorotellen reilun hehtaarin kokoista farmia, myös loma-aikoina. Sato menee lasten perheille, koulun ruokalaan ja osa myydään syksyllä koulun pop up -kaupoissa.


Haastetta koululle tuo oppilaiden etninen kirjo: 1100 oppilaan koulussa puhutaan äidinkielenä 73 eri kieltä. Lisäksi 63 % oppilaista on oikeutettu ilmaiseen kouluruokaan eli he tulevat taloudellisesti vaatimattomista perheistä. Yli 60 % oppilaista tarvitsee erityisopetusta.  Tapaamamme opettajat olivat silminnähden ylpeitä koulustaan, ja nuoret opiskelijat olivat erittäin kohteliaita ja ystävällisiä vieraita kohtaan. 

Take Two Europe -hankkeessa mukana on Humakin lisäksi Bulgarian Sofiasta koulu numero 127 Ivan Denkoglu, Manchesterista Salford foundation sekä jo aiemmasta forum-teatteri-hankkeesta meille tuttu partneri LBHF Lontoosta.  Syyskuussa pääsemme Sofiaan tutustumaan sikäläisen koulun ja yliopiston työelämäyhteistyöhön.   

Teksti ja kuvat: Sanna Pekkinen, lehtori Jyväskylän kampus