Minun afrikkani

Kun kulttuurituotannon lehtori matkustaa maailman ääriin niin mitä hän sieltä löytää? Kulttuurituottajia. Kävin Mosambikin pääkaupungissa Maputossa tapaamassa kollegoja. Unescon paikallinen toimisto on siellä merkittävä kulttuurituottaja ja rahoittaja. Unesco tunnetaan parhaiten maailmanperintökohteista ja yksi sellainen löytyy myös Mosambikista. Ilha de Mocambique on Suomenlinnaa muistuttava linnoitussaari 1500-luvulta, jossa erityisiä haasteita kulttuuriperinnön suojelulle asettavat pienen saaren 14 000 asukasta (vrt. Suomenlinna 850 asukasta).

Maputon rantabulevardilla Unescon tyylikkäässä huvilassa (kuvassa) tapasin tapasin tuottaja, program officer Mieke Oldenburgin. Mieke on tullut Maputoon vuonna 1981 opiskeltuaan ensin taidetta ja taidekasvatusta Hollannissa. Hän on työskennellyt eri maiden lähestystöissä, YK:ssa ja nyt Unescossa. Hän on ollut mukana monessa: tukemassa käsityöyrittäjiä, kouluttamassa sodasta palaavia nuorukaisia siviiliammatteihin, tukemassa paikallisia taiteilijoita, taidelaitoksia ja taidekoulutusta. Myöhemmin hän kouluttautui myös kulttuurihallinnossa ja työskenteli viisi vuotta Hollannin kulttuurihallinnossa, kun lasten koulunkäynti Mosambikissa kävi liian hankalaksi sisällissodan vuosina. Mieke näkee Maputossa ja muuallakin Mosambikissa paljon mahdollisuuksia kulttuurituottajille, mutta portugalia olisi osattava. Afrikan tilannetta kulttuurituotannon alalla on pohdittu myös Arts Management Newsletterissa . Hyvinä harjoittelupaikkoina ja yhteistyökumppaneina Mieke Oldenburg suosittelee Inhambanen kaupunginosan kulttuuritaloa, jossa järjestetään asukkaille vapaa-ajan taidekoulutusta ja esityksiä. Maputolaiset taiteilijat ovat perustaneet oman kahvila-galleriansa Nucleu de Arten, joka on elävä taidekeskus. Taidekoulutusta ja myös tuottajakoulutusta on juuri ruvettu järjestämään Instituto Superiore de Artes e Culturassa. Mieke Oldenburgin omaa taiteellista tuotantoa näkee osoitteessa www.miekeoldenburg.com

Unescon nuorempaa virkakuntaa edustaa Elina Penttinen. Hän on kolmekymppinen taidehistorioitsija Helsingin yliopistosta, Sorbonnen kouluttama EU-asiantuntija ja pian myös cultural manager Jyväskylän yliopistosta. Elina on Unescossa töissä Young Professional Programmen kautta. Tämän ohjelman lisäksi Unesco tarjoaa nuorille palkallisia harjoittelumahdollisuuksia sekä Pariisin päämajassa että kenttätoimistoissa, kuten Maputossa. Näitä työ ja harjoittelumahdollisuuksia löytyy Unescon sivuilta. Elinan työ on hyvin hallinnollista ja suuri osa työstä on YKn eri järjestöjen hallinnollisen työn yhteensovittamista: ettei Unicefissa tehtäisi samoja asioita kuin Unescossa ja että YKn päämaja tietäisi mitä missäkin alajärjestössä tehdään, Raporttien lukemista ja tekemistä, ohjelmien laatimista, evaluointia ja toimistotyötä. Elina viihtyy työssään ja tulee jatkossa osallistumaan enemmän kenttätyöhön eri kulttuuritoimijoiden kanssa. Unescon Maputon toimistossa työskentelee yli 30 henkilöä, toimisto on rantabulevardin varrella Southern Sun -hotellia vastapäätä ja edessä avautuu Intian valtameri…

Jyrki Simovaara, kulttuurituotannon lehtori, HUMAK Kauniainen

Kansainvälisyys kasvattaa

Kollega kävi hiljattain kansainvälisyyskasvatusta käsittelevässä seminaarissa. Tilaisuuden avasi ministeriön nokkahenkilö, joka korosti omassa puheenvuorossaan maailmankansalaiseksi kasvamisen tärkeyttä. Toinen puhuja viittasi YK:n Ihmisoikeuksien julistukseen ja sen pykälään 26, jossa määritellään kasvatuksen roolia: "Opetuksen on pyrittävä ihmisen täyteen kehittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen ja vahvistamiseen. Sen tulee edistää ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontokuntien kesken sekä pyrkiä edistämään YK:n toimintaa rauhan ylläpitämiseksi."

Näinä aikoina, kun monikulttuurisuus ei toimi - kuten Britannian ja Saksan hallitsijat ovat päättäneet - ja kun maailmalla odotetaan kauhulla Euroopan rannoille iskeytyvää seuraavaa kansainvaellusta, puheet kansainvälisyyskasvatuksesta, suvaitsevaisuudesta, kansakuntien välisestä ystävyydestä ja perusvapauksien kunnioittamisesta kuulostavat kovin korneilta. Ajan henki, Zeitgeist, ei suosi idealismia.

Vaikuttaa vahvasti jopa siltä, että Suomen nurkkakuntaisesta, epäilevästä ja kylmän rationaalisesta ulkomaalaispolitiikasta ollaan tekemässä mallia muille maille.

Kansainvälisyyskasvatusta tarvitaan juuri siellä, missä sitä ei tarvita. Näinä aikoina, kun aine ja materia viettävät riemujuhliaan, idealismia on syytä tukea jo tasapainonkin kannalta. Maailmankansalaiseksi kasvaminen on idealistinen tavoite, ei välttämättä kovin järkevä, mutta silti ihailtava, jotenkin kulttuurinen. Tulla ihmiseksi, joka olet: henkisen ja aineellisen minuutesi kantajaksi.

Kasvattajan osa ei ole helppo, puhumattakaan kasvajasta. Siihen vaaditaan jatkuvaa toistoa. Ja uskoa ja luottamusta ja vakaumusta, että myös maan rajojen ulkopuolella  elävien ja ulkopuolelta saapuvien ihmisten kohtaaminen on arvokasta. Että ihminen on muutakin kuin se peilistä takaisin tuijottava kuva.

Pekka Vartiainen
yliopettaja