Lehtorin onnenkyyneleitä ihan oikeiden aikuisten kanssa ja tosielämässä

Viime huhtikuussa seisoin muutaman muun tuhannen kanssa Lahdessa Fellmannin pellolla taiteilija Kaisa Salmen performanssissa. Tapahtuma muistutti meitä vuoden 1918 tapahtumista, ja tarpeesta ymmärtää näitä tapahtumia. Pari viikkoa sitten kävin katsomassa tästä tapahtumasta tehdyn filmin ja liikutuin.

Humakin kulttuurituottajaopiskelija oli ollut tuottamassa tapahtumaa. Myöhemmin samana keväänä hän kertoi innostuneesti siitä, millaisia asioita hän oli oppinut tämän tapahtuman kautta. Oli oppinut tekemään suuremmin asioita ja myös laajentanut osaamistaan erityisesti teknisen tuottamisen ja turvajärjestelyjen suhteen.  Tämä aikuisopiskelija oli kuitenkin toiminut jo monta vuotta tuottajana.  Elinikäisen oppimisen mantra muuttui lihaksi ja oppimisen iloa on hienoa katsoa. Tässä tapahtumassa joukkoistaminen onnistui hyvin – me kaikki olimme mukana tekemässä taideteosta. Jaoimme asioita ja samalla käsittelimme itse kukin omalla tavallamme performanssin tematiikkaa.

Saman kevään onnen hetkiä oli, kun kuuntelin ja kommentoin valmistuvien opiskelijoiden päättöportfolioita.  Opiskelijat kertoivat, millaisia polkuja he ovat kulkeneet tullakseen kulttuurituottajiksi. Joillain aika oli itsensä etsimistä, joillakin polku oli ollut suora ja joillakin oma ammatti-identiteetti oli vielä aika hakusessa. Huimaa oli se, miten rehellisesti ja avoimesti kukin kertoi omasta tiestään ja miten kaikkien tiet olivat erilaisia.

Aikuisopiskelijoilla opiskeluaika on yleensä pari vuotta, joten sinä aikana he syventävät osaamistaan, mutta myös tunnistavat eri tavalla, mitä ovat oppineet jo aiemmin. Aikuisopiskelijat kaipaavat uutta tietoa, mutta totta kai heille on tärkeää se tila, joka mahdollistaa kohtaamisen – sen että voi ajatella ääneen, saada aikaa oman työnsä kehittämiseen kuten myös oman ammattitaitonsa kehittämiseen. Ja samalla tulla vielä paremmaksi ammattilaiseksi. Tänä syksynä aloitin uuden ryhmän– ja voi sitä osaamista ja innostusta!

Olen nykyään pääasiallisesti aikuisopiskelijoiden kanssa tekemisessä ja siinä omalla iällä on merkitystä. Ehkä pystyn näkemään ja ymmärtämään paremmin aikuisten ongelmia, vaikka välillä tuntuukin siltä, että minulla on hieman äitimäinen suhde omanikäisiinkin opiskelijoihin. Omat kokemukset aikuisopiskelusta ovat ollleet todella merkityksellisiä, koska niiden kautta olen ymmärätänyt, miten vaikeaa opintojen, perheen, kodin ja työn yhteensovittaminen joskus on. Mutta toinen puoli on myös opiskelemisen ja oppimisen ihanuus!

Päivi Ruutiainen
Kulttuurituotannon lehtori

Suomalaista teatteria Lontoossa

Suomalaista teatteria Lontoossa

Lontoon suomalaisella merimieskirkolla kokoontuu useita kertoja viikossa reilun kymmenen hengen aktiivinen harrastajateatteriporukka. Joukko koostuu Suomi-taustaisista innokkaista teatteriharrastajista, jotka yhdessä suunnittelevat, käsikirjoittavat ja tuottavat teatteriproduktiota. Parhaillaan esitetään Suvi Eskolan ohjaamaa Vaahteramäen Eemeliä, keväämmällä on tulossa Niko Flangin ohjaama ja käsikirjoittama Kalevalan naiset.  Lisäksi teatterilaiset järjestävät improkursseja sekä lasten ja nuorten teatterileirejä. Lapsille suunnattua Eemeliä esitetään myös Suomi-kouluissa eri puolilla suur-Lontoota, Kalevalan naiset on taas aikuisille suunnattu nyky-yhteiskuntaa kuvaava esitys, joka poikkeuksellisesti esitetään englanniksi. 

Teatteriväki tapaa toisiaan merimieskirkolla, joka on luonteva kohtaamispaikka Englannissa asuville suomalaisille sekä Lontoon turisteille. Kirkolla on paljon erilaista toimintaa kaikille Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Onpa kirkolla lähes joka päivä lämpiävä sauna ja Suomi-kauppakin, josta saa hankittua ruisleivät, salmiakit, kauraryynit ja muut koti-ikävää helpottavat tuotteet. 

Tina Falzon on asunut Lontoossa reilun kymmenen vuotta. Tinan mukaan elämä suurkaupungissa täyttyy helposti vain pitkistä työpäivistä ja kodin ja työpaikan välillä kulkemisesta. Teatteriharrastus onkin antanut Tinalle aivan uusia ulottuvuuksia elämään. Harrastuksen mielekkyyttä lisää se, että teatterilla tapaa mielenkiintoisia suomalaisia: ”Meillä kaikilla on hyvin erilainen työtausta ja elämänkokemus. Kaikilla on myös eri syyt asua Lontoossa”, Tina valaisee. Teatterin toinen aktiivi Soile Pietikäinen kertoo puolestaan saavansa teatterista hyvää vastapainoa tutkimustyölleen sekä lapsiperheen arjelle. ”Joskin aikataulujen ja ajan riittämisen kannalta välillä on haasteellista, kun esimerkiksi uutta näytelmää harjoitellaan intensiivisesti. Silloin äitiä ei paljon näy kotona”.

                         Suvi Eskola, Tina Falzon, Soile Pietikäinen ja Annamari Maukonen                   suunnittelevat yhteistyötä.

Humak on solminut yhteistyösopimuksen Lontoon suomalaisen teatterin kanssa, ja näin sekä kulttuurituottaja- että yhteisöpedagogiopiskelijoilla on mahdollisuus hakea harjoitteluun teatterille. Tuottajaopiskelijat voivat vastata esimerkiksi teatteriproduktion markkinoinnista ja myynnistä, kun taas yhteisöpedagogeille löytyisi tehtäviä lasten ja nuorten teatterileirin suunnittelusta ja ohjaamisesta. Lisäksi teatterilla olisi tarvetta erilaisten kehittämishankkeiden ja selvitys- sekä kartoitustöiden tekijöille.  Teatteriväki on nimennyt joukostaan opiskelijoiden tueksi työnohjaajan ja mentorin. Harjoittelijoita avustetaan myös kaikissa käytännön asioissa, vaikkapa alivuokralaisasunnon hankkimisessa. Teatteri- ja merimieskirkon yhteisö tarjoaa turvallisen ympäristön kansainväliselle harjoittelulle ja opiskelulle. 

Toivotaan antoisaa yhteistyötä ja hyviä oppimiskokemuksia!

Terveisin,

Sanna Pekkinen, lehtori, joka osallistui lehtori Annamari Maukosen kanssa helmikuun lopussa Lontoossa Take Two Europe -hankkeen kokoukseen ja samalla tutustui suomalaisen teatterin ja merimieskirkon toimintaan.

Toscaa, torvisoittoa ja tatuointitaidetta

Tässä blogissa puhe kulttuurista muuttuu pieniksi ja suuremmiksikin teoiksi. Kulttuurituottajat ovat tämän päivän ja tulevankin mahdollistajia, organisaattoreita, taiteen ja kulttuurin välittäjiä, joita ilman kulttuurin tulevaisuudesta ei tule sellaista kuin viime viikon keskiviikkona iso salillinen kulttuuriväkeä toivoi.

Olin nimittäin Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaisuudessa, jossa pohdittiin kulttuurin tulevaisuutta. Katse oli vuodessa 2035. Haluttiin nähdä, toivoa ja uskoa että taiteen ja kulttuurin merkitys yhteiskunnassa on tuolloin aivan eri luokkaa kuin tänä päivänä.

Annan toki juhlapuheille kaiken niiden ansaitseman kunnian. Kulttuurista ei koskaan puhuta liikaa. Tällaisille selonteoille, ennustuksille ja muille näyille on kuitenkin tyypillistä, että konkretiaan niiden avulla ei päästä. Selonteoista ei selviä, kuka täsmälleen tekee, tekee mitä ja millä rahalla, jotta parempi tulevaisuus on joskus täällä. Miten päästä juhlapuheista tositoimintaan?

Kulttuurituottajien ja tuottajaksi opiskelevien työ on usein arkista. Sen taustalla on kuitenkin kaikkea muuta kuin arkinen, ja vieläpä hyvin tärkeä ajatus. Tekojen liikuttajana on vahva näkemys siitä, että taide ja kulttuuri on tärkeää ihmiselle ja yhteisöille. Että kaikille on taattava oikeus osallistua kulttuurielämään, nauttia kulttuuri- ja taidekokemuksista, toteuttaa itseään ja rakentaa yhteisöllisyyttä taiteen ja kulttuurin avulla. On se sitten Toscaa, torvisoittoa tai tatuointitaidetta.

HUMAKin Kulttuurituotannon yksikön opiskelijat ja muu väki luovat paitsi omaa tulevaisuuttaan, myös kulttuurin tulevaisuutta ja tulevaisuuden kulttuuria. Tervetuloa mukaan!

Katri Kaalikoski, koulutusjohtaja, HUMAK

Kiitos HUMAKin Kauniaisten kampuksen opiskelijoille tästä tekstiäni innoittaneesta hupparikuvasta!

Hallituksen selonteko kulttuurin tulevaisuudesta 2010