Lehtorin onnenkyyneleitä ihan oikeiden aikuisten kanssa ja tosielämässä

Viime huhtikuussa seisoin muutaman muun tuhannen kanssa Lahdessa Fellmannin pellolla taiteilija Kaisa Salmen performanssissa. Tapahtuma muistutti meitä vuoden 1918 tapahtumista, ja tarpeesta ymmärtää näitä tapahtumia. Pari viikkoa sitten kävin katsomassa tästä tapahtumasta tehdyn filmin ja liikutuin.

Humakin kulttuurituottajaopiskelija oli ollut tuottamassa tapahtumaa. Myöhemmin samana keväänä hän kertoi innostuneesti siitä, millaisia asioita hän oli oppinut tämän tapahtuman kautta. Oli oppinut tekemään suuremmin asioita ja myös laajentanut osaamistaan erityisesti teknisen tuottamisen ja turvajärjestelyjen suhteen.  Tämä aikuisopiskelija oli kuitenkin toiminut jo monta vuotta tuottajana.  Elinikäisen oppimisen mantra muuttui lihaksi ja oppimisen iloa on hienoa katsoa. Tässä tapahtumassa joukkoistaminen onnistui hyvin – me kaikki olimme mukana tekemässä taideteosta. Jaoimme asioita ja samalla käsittelimme itse kukin omalla tavallamme performanssin tematiikkaa.

Saman kevään onnen hetkiä oli, kun kuuntelin ja kommentoin valmistuvien opiskelijoiden päättöportfolioita.  Opiskelijat kertoivat, millaisia polkuja he ovat kulkeneet tullakseen kulttuurituottajiksi. Joillain aika oli itsensä etsimistä, joillakin polku oli ollut suora ja joillakin oma ammatti-identiteetti oli vielä aika hakusessa. Huimaa oli se, miten rehellisesti ja avoimesti kukin kertoi omasta tiestään ja miten kaikkien tiet olivat erilaisia.

Aikuisopiskelijoilla opiskeluaika on yleensä pari vuotta, joten sinä aikana he syventävät osaamistaan, mutta myös tunnistavat eri tavalla, mitä ovat oppineet jo aiemmin. Aikuisopiskelijat kaipaavat uutta tietoa, mutta totta kai heille on tärkeää se tila, joka mahdollistaa kohtaamisen – sen että voi ajatella ääneen, saada aikaa oman työnsä kehittämiseen kuten myös oman ammattitaitonsa kehittämiseen. Ja samalla tulla vielä paremmaksi ammattilaiseksi. Tänä syksynä aloitin uuden ryhmän– ja voi sitä osaamista ja innostusta!

Olen nykyään pääasiallisesti aikuisopiskelijoiden kanssa tekemisessä ja siinä omalla iällä on merkitystä. Ehkä pystyn näkemään ja ymmärtämään paremmin aikuisten ongelmia, vaikka välillä tuntuukin siltä, että minulla on hieman äitimäinen suhde omanikäisiinkin opiskelijoihin. Omat kokemukset aikuisopiskelusta ovat ollleet todella merkityksellisiä, koska niiden kautta olen ymmärätänyt, miten vaikeaa opintojen, perheen, kodin ja työn yhteensovittaminen joskus on. Mutta toinen puoli on myös opiskelemisen ja oppimisen ihanuus!

Päivi Ruutiainen
Kulttuurituotannon lehtori