keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Opintomatkalla Saksassa

Kulttuurituotannon ylempää tutkintoa (Yamk) on tarjottu Humakin ja Metropolian yhteistoteutuksena vuodesta 2010. Koulutus tapahtuu Helsingissä, vuorovuosina Metropolian ja Humakin tiloissa. Ensi vuonna uusi vuosikurssi ja sen 20 opiskelijaa aloittavat vuoden kestävän aherruksensa Humakissa, Ilkantien Valkeassa Talossa.

Palvelujen tuotteistamista, strategista johtajuutta ja kulttuurituotannon käytäntöjä kehittävien opintojen ohessa opiskelijat tutustuvat seminaarien ja vierailukäyntien ohessa kulttuurialan kansainvälisiin tuulahduksiin. Tänä syksynä ohjelmaan kuului myös opintomatka Saksaan.

Opintomatka järjestettiin yhteistyössä Ludwigsburgin ammattikorkeakoulun kanssa, jonka kulttuurituotannon instituutti on kuulunut Humakin kansainväliseen verkostoon jo vuosien ajan. Matkaan sisältyi luentoja Saksan kulttuuripolitiikasta ja matkailupalveluiden kehittämisestä sekä opiskelijoiden tutkimus-ja kehitystöiden esittelyitä. Tutustumiskäyntikohteina olivat alueellisella ja yksityisellä rahoituksella toimiva taidesäätiö, museotyötä profiloivat etnologinen museo sekä Mercedes Benz museo Stuttgartissa ja Ludwigsburgin barokkilinna. Kulttuuritarjontaan sisältyi vierailu tanssiteatteriesityksessä.

Opintomatkalle osallistui Suomesta viisi ylempää tutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Vierailun aikana he esittelivät tutkimuksellisia lopputöitään saksalaisille kollegoilleen ja opettajille. Samassa yhteydessä oli myös mahdollista käydä keskusteluja lopputöiden luonteesta ja tehdä vertailuja Ludwigsburgin kulttuurituotannon instituutissa valmistuneisiin tutkimuksiin. Jälkimmäisistä esiteltiin lähemmin innovaatioiden rahoitusta ja taidemarkkinoiden läpinäkyvyyttä mittaavat työt. Jo näidenkin perusteella voitiin hyvin huomata, että Suomessa opinnäytetöiden kehityksellinen näkökulma on huomattavan paljon vahvemmin esillä saksalaisten tutkimuksellisen painotuksen sijasta.

Baden-Württembergin taidesäätiön tiloissa säätiön johtaja Bernd Georg Milla esitteli organisaation
toimintaa ja puhui yleisemminkin taiteen rahoitusmalleista Saksassa. Millan johtama säätiö rahoittaa kuvataiteen ohella musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä taidekritiikkiin erikoistuneiden taiteilijoiden ja kriitikkojen työtä stipendien muodossa sekä antamalla työskentelytiloja näiden käyttöön. Säätiö on toiminut vuodesta 1977 lähtien, ja sen toiminta perustuu yksityisten rahoittajien ja julkisen rahoituksen väliseen sopimukseen. Mitä enemmän säätiö onnistuu keräämään lahjoittajia yksityiseltä puolelta sitä suurempi on veronmaksajien puolelta tuleva tuki.

Suttgartin etnologisessa museossa (Linden-Museum) museon markkinoinnista vastaavat henkilöt esittelivät omaa työkenttäänsä. Museo toimii historiallisessa rakennuksessa, jonka käyttöä säätelevät lukuisat viranomaismääräykset. Myös markkinoinnin suhteen joudutaan tekemään vaikeita valintoja aiemmin hyväksyttyjen mallien ja uusien menetelmien väliltä. Museotoiminta Saksassa elää yleisemminkin tilanteessa, jossa traditionaalinen perinteenvaaliminen ja vanhan kunnioittaminen kohtaavat uuden yleisötyön velvoitteet ja haasteet. Oman manifestaationsa nämä saavat näyttelyiden pystyttämisen ja niistä tiedottamisen yhteydessä.

Vierailun lomassa tutustuimme hiljattain avattuun inkojen historiasta kertovaan näyttelyyn.

Ludwigsburgin linna satoine huoneineen ja barokkiteattereineen muodosti vahvan kontrastin opintomatkan viimeisenä päivänä vierailukohteena olleen Mercedes Benz museon kanssa. Kun edellinen kertaa eurooppalaisen aatelis- ja kuningasvallan historiaa alkaen 1600-luvulta, kertoo jälkimmäinen tarinaa teollisen vallankumouksen synnystä ja ilmenemisestä autoilun historian avulla. Molempien kohdalla saattoi hyvin havainnoida niitä erilaisia menetelmiä, joiden myötä historiallinen tieto muokkaantuu tilaksi ja osaksi tapahtumallista reflektiota. Tämän ohella saatiin tietenkin myös häkellyttävän tietomäärän sisältävä panoraama Euroopan kulttuurihistoriasta.

Suomalaiset kulttuurin ja tieteentekijät ovat hakeneet uusia ajatuksia ja inspiraatiota maan rajojen ulkopuolelta keskiajalta lähtien. Omalla tavallaan opintomatkamme liittyi tähän hyvien käytäntöjen pitkään traditioon.



Pekka Vartiainen
yliopettaja

torstai 14. marraskuuta 2013

Alan kehityssuunnat ja muutoksen rohkeus puhuttivat kulttuurialan kouluttajia



Marraskuun viidentenä ja kuudentena päivänä Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin TKI-keskuksessa Valkeassa talossa porisi: oli Humakin isännöintivuoro vuosittaisten Kulttuurialan kehittämispäivien tiimoilta. Kulttuurialan koulutusta tarjoavien ammattikorkeakoulujen edustajat ympäri Suomen kokoontuivat pohtimaan, mikä on kulttuurialan ja sen koulutuksen tilanne tällä hetkellä ja mihin suuntaan sitä halutaan kehittää. Seminaarin avainaiheiksi nousivat kulttuurin ja sen koulutuksen muutoksessa oleva tila, mediakentän ja nykyteknologian mahdollisuudet sekä yhteistyön, reiluuden ja rohkeuden ilmapiiri.
Joukkoistamisen ja jakamisen kulttuuri
Yhteisöllisyys ja jakaminen olivat puheenvuorojen keskeisiä teemoja. Metaverstas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Qvist kertoi virtuaalisesta, pelillisestä oppimisympäristöstä sekä yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä, ja verkostotutkija Kari A. Hintikka esitti, että joukkoistaminen ja sen myötä joukkoälyn valjastaminen luo parempia ratkaisuehdotuksia kuin yksittäinen henkilö pystyisi tarjoamaan. Saman teeman puitteissa Lyhty ry:n Markus Vähälä ja Kulttuuria kaikille -palvelun erityisasiantuntija Sari Salovaara puhuivat, kuinka kaikkien oikeus kulttuurin kokemiseen ja siihen osallistumiseen on huomioitava.
-Kulttuuri on tehtävä. Tee se itse, tehkää yhdessä. Vastuun pakoilusta toimintaan, Vähälä kiteytti.
Miten tuoda jakamisen kulttuuri osaksi rakenteita?
Viestinnän ammattilainen ja kirjailija Jussi Lähde herätteli kuulijoita toteamalla puheenvuorossaan, että olemme jäämässä kulttuurillisen muutoksen ulkopuolelle, sillä olemme Suomessa henkisesti pelottavan etäällä maailman muutoksesta. Aikakaudelle on tyypillistä, että leikitään sosiaalisuutta: kulttuuri on jakavinaan ja osallistavinaan.
Lähde antoi esimerkin: on olemassa raja, jonka ylittäminen ei olekaan aivan helppoa. Pysyttelemme rajan "tällä puolen" ja käymme sen toisella puolella vain palataksemme takaisin. Tuon rajan ulkopuolinen maailma, sosiaalinen media, on tila jossa nuoret kyllä oleilevat ja jakavat materiaalia keskenään, mutta jossa aikuiset eivät ehkä osaa luontevasti olla.
-Ulkopuolinen maailma on olemassa kauemmin, kuin se rajan sisäpuolella oleva maailma. Kaikkein vaikeinta on jakamisen kulttuurin sisääntulo osaksi alan rakenteita. Kulttuuriala on toimintatavoiltaan edelleen kankea, Lähde arvioi.

Vaikka alan koulutuksen tilanne on rajussakin muutoksessa, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen puheenvuorosta välittyi kuitenkin myös viesti, että luovat alat, luovuus, hyvinvointi, taitavuus, kilpailukyky ja sosiaalinen koheesio ovat tärkeitä asioita muistaa Suomessa jatkossakin. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö avasi kuulijoille kulttuurialan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kulttuuriin panostetun euron taloudellinen arvonlisäys on merkittävä, ja esimerkiksi kulttuuriammateissa toimivien määrä on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti. Hän myös muistutti, että taiteen ja kulttuurin tekeminen ja kokeminen on kaikkien perusoikeus ja että tämä perusoikeus on turvattava.
Humakin lehtorin Arto Lindholmin yhteenvetoa vapaasti lainaten:
-On kaksi linjaa: kurjistumislinja, jossa vanhoista rakenteista pidetään kiinni ja sen seurauksena rakenteita joudutaankin ajamaan alas. Sitten on "luovan tuhon" linja, jossa alhaalta ylöspäin luodaan uutta, tehokkaampaa. Kummalle linjalle haluamme lähteä?
Anu Soini ja Kiika Sarpola
Kirjoittaneet ovat kulttuurituotannon opiskelijoita, jotka tuottivat Kulttuurialan kehittämispäivät osana opintojaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kulttuurituottajuuden kansainvälisiä näkymiä

Jos kulttuurituottaja haluaa pärjätä omalla alallaan myös huomenna, hänellä on syytä olla hyvät kansalliset ja kansainväliset verkostot. Luonteeltaan hänen on oltava ihmisistä kiinnostunut ja hyvä kuuntelija sekä herkkä aistimaan tilanteissa tapahtuvia muutoksia. Hän on kriittinen suhteessa omiin piintyneisiin tapoihinsa, joustava ja valmis kokeilemaan myös uusia ratkaisumalleja sekä lähestymistapoja. Yrittäjähenkisyyttä häneltä löytyy ennen kaikkea asennetasolla. Hän on kiinnostunut muustakin kuin rahasta.

Euroopan tärkeimmän kulttuurituotannon alan kouluttajien verkoston, Encatcin, vuosikonferenssi keräsi jälleen kerran parisataa osallistujaa eri puolilta maailmaa keskustelemaan alan tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Konferenssin teema keskittyi tänä vuonna koulutuksen kehitysnäkymiin. Seminaarien ja paneelikeskustelujen kautta syksyisessä Antwerpenissä vaihdettiin mielipiteitä niin tutkimuksen ja käytännön tekemisen kuin opettajuuden muuttuvien roolien ja puhurin lailla vaikuttavan teknologisen vallankumouksen välisistä kytkennöistä.

Tuottajuudessa on paljolti kysymys johtajuudesta, projektien ja ihmisten johtamisesta. Seminaarin pääpuhujien suulla johtajuudesta sukeutui vaativa rooli, jonka omaksuminen ei aivan kaikilta äkkiseltään onnistu. Sekä brittiläinen Hilary Carty - monissa asiantuntijatehtävissä meritoitunut yksityinen konsultti ja tutkija - että Lyonin oopperan johtaja Serge Dorny painottivat johtajan kykyä katsoa eteenpäin ja halua irrottautua niin omaa kuin muidenkin toimintaa rajoittavista kaavoista. Hupenevien taloudellisten resurssien ja julkisen sektorin leikkausten aikoina johtajan tai tuottajan on jotenkin pystyttävä löytämään yhteys taiteentekijöiden ja yleisön välille. Hitunen realistisuutta ja annos visionäärisyyttä ei ole tässä pahitteeksi, eikä myöskään ymmärrys sosiaalisen vastuunkannon kaikista ulottuvuuksista.

Kulttuurituottajia kentälle kouluttaville opettajille aika antaa omat haasteensa. Edellä mainittujen kovin yleisinhimillisten taitojen ohella monissa keskusteluissa korostui tarve saada kentän toimijoista entistä paremmin tietoa käyttäviä ja sitä analysoivia toimijoita. Maailma tulvii informaatiota, mutta tiedon luonteen ymmärtäjiä ja sen hyödyntäjiä on vähemmän kuin jakajia.

Tietoa ja taitoa siis tarvitaan, jos mielii toimia kulttuurituottajana globaaleilla markkinoilla. Kulttuurisen tiedon kerääminen ja sen ymmärtäminen, yhteiskuntaa määrittävien taloudellisten mekanismien hallinta sekä inhimillisen vuorovaikutuksen ja itseymmärryksen käyttö sosiaalisen median ja muiden teknologisten apuvälineiden raaka-aineena ovat nekin osa kulttuurituottajan survival kittiä.

Samassa linjassa kulkevat niin ikään opettajuuden muuttuvat käytännöt. Seinien sisältä siirrytään turuille ja toreille, sinne missä ihmiset ovat. Tulevat kulttuurituottajat tarvitsevat rinnalleen mentorin, valmentajan tai ohjaajan, jonka tehtävänä on kulkea hetki yhtä matkaa. Ja pysyä kuulolla vielä sittenkin, kun paikka lähellä on tyhjä.

Pekka Vartiainen
yliopettaja

torstai 24. lokakuuta 2013

My first impressions of Finland


Hi there! My name is Bettina and I am from Germany. At the very second of writing this, I am part of the ERASMUS-Exchange program between my University of Education in Baden-Württemberg and Humak Turku/Korpilahti.

About my expectations beforehand (before travelling to Finland): I actually did not come to Finland with any bigger expectations because I could just not predict anything, I couldn’t even imagine the country during winter. Of course I had seen nice pictures but I knew that it might not be the same in fall term. Also I didn’t raise expectations for the sake of not being too manipulated in my thinking/feeling/experiencing of the different culture.

Therefore me and my friend only googled the weather (important for the estimation of pullover-thickness and amount of summer clothes), the type of people that we might get confronted with, joined some groups on Facebook to get some information for exchange students (for instance groups of the ESN – Erasmus Student Network, Humak and the bigger cities) and read a few blogs about Finland as a student. There had been surprisingly many rumours about the reserved/distant manner of Finnish people. I have to say, I was welcomed in Finland really warmly, I (of course not only me) felt like the people here (at least in university) looked after me and that also the other students from Humak were interested in getting to know us a bit better.

Drinking a lot of milk, eating sticky blanck stuff & playing air quitar
As for some peculiarities of Finnish culture I found out so far: they offer a lot of milk, not only in the cafeteria (5 types of milk or what?) but also in every market; they love licorice/Salmiaki (= that sticky black stuff, some might even call it candy); the country must have developed a keen interest in vegan and vegetarian food (that’s what I have heard at least); they like to make championships out of crazy things such as throwing a mobile phone as far as possible or playing the air-guitar; almost every family owns a mökki or a sauna or both (“exception confirms the rule”, as we would say in German). What else did my eye spy… the Finnish nature is stunning! We life almost in the forest, nearby a lake (2nd largest of Finland I think), very close to the university and not only once I thought how much I will miss that in Germany. 

There is only one thing (at the moment), that gives me the creeps when I think back to it and that is the presence of so called “moose flies” – these are flies that search the warmth and coziness of your hairy head, peel off their wings and lay their eggs underneath your skin. I had one of these beasty creatures in my hair (good thing I have curls…) and planned not to go into the forest without something covering my head anymore.
But that is the only annoying thing I can think of at the moment. The rest of my stay here has been quite comfortable and nice here.
BETTINA MARQUARDT | ADVANCED SPECIALIZATION STUDIES

torstai 17. lokakuuta 2013

Lehtorin onnenkyyneleitä ihan oikeiden aikuisten kanssa ja tosielämässä


Viime huhtikuussa seisoin muutaman muun tuhannen kanssa Lahdessa Fellmannin pellolla taiteilija Kaisa Salmen performanssissa. Tapahtuma muistutti meitä vuoden 1918 tapahtumista, ja tarpeesta ymmärtää näitä tapahtumia. Pari viikkoa sitten kävin katsomassa tästä tapahtumasta tehdyn filmin ja liikutuin.

Humakin kulttuurituottajaopiskelija oli ollut tuottamassa tapahtumaa. Myöhemmin samana keväänä hän kertoi innostuneesti siitä, millaisia asioita hän oli oppinut tämän tapahtuman kautta. Oli oppinut tekemään suuremmin asioita ja myös laajentanut osaamistaan erityisesti teknisen tuottamisen ja turvajärjestelyjen suhteen.  Tämä aikuisopiskelija oli kuitenkin toiminut jo monta vuotta tuottajana.  Elinikäisen oppimisen mantra muuttui lihaksi ja oppimisen iloa on hienoa katsoa. Tässä tapahtumassa joukkoistaminen onnistui hyvin – me kaikki olimme mukana tekemässä taideteosta. Jaoimme asioita ja samalla käsittelimme itse kukin omalla tavallamme performanssin tematiikkaa.

Saman kevään onnen hetkiä oli, kun kuuntelin ja kommentoin valmistuvien opiskelijoiden päättöportfolioita.  Opiskelijat kertoivat, millaisia polkuja he ovat kulkeneet tullakseen kulttuurituottajiksi. Joillain aika oli itsensä etsimistä, joillakin polku oli ollut suora ja joillakin oma ammatti-identiteetti oli vielä aika hakusessa. Huimaa oli se, miten rehellisesti ja avoimesti kukin kertoi omasta tiestään ja miten kaikkien tiet olivat erilaisia.

Aikuisopiskelijoilla opiskeluaika on yleensä pari vuotta, joten sinä aikana he syventävät osaamistaan, mutta myös tunnistavat eri tavalla, mitä ovat oppineet jo aiemmin. Aikuisopiskelijat kaipaavat uutta tietoa, mutta totta kai heille on tärkeää se tila, joka mahdollistaa kohtaamisen – sen että voi ajatella ääneen, saada aikaa oman työnsä kehittämiseen kuten myös oman ammattitaitonsa kehittämiseen. Ja samalla tulla vielä paremmaksi ammattilaiseksi. Tänä syksynä aloitin uuden ryhmän– ja voi sitä osaamista ja innostusta!

Olen nykyään pääasiallisesti aikuisopiskelijoiden kanssa tekemisessä ja siinä omalla iällä on merkitystä. Ehkä pystyn näkemään ja ymmärtämään paremmin aikuisten ongelmia, vaikka välillä tuntuukin siltä, että minulla on hieman äitimäinen suhde omanikäisiinkin opiskelijoihin. Omat kokemukset aikuisopiskelusta ovat ollleet todella merkityksellisiä, koska niiden kautta olen ymmärätänyt, miten vaikeaa opintojen, perheen, kodin ja työn yhteensovittaminen joskus on. Mutta toinen puoli on myös opiskelemisen ja oppimisen ihanuus!

Päivi Ruutiainen
Kulttuurituotannon lehtori

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kulttuurin ikkunoita avaamassa Unkarissa


Kulttuuri on yksi tärkeä avain kansainväliseen yhteistyöhön. Kielestä ja kulttuurista on helppo lähteä puhumaan tuntemattomankin kanssa, sanoi Finnagoran tapahtumatuottaja Lilla Bogdán Unkarissa. Humakin Kuopion kulttuurituotannon aikuiskoulutusryhmä on parhaillaan avaamassa kulttuurin ovia ja ikkunoita Unkarissa, Budapestissa. Kulttuurimatka on osa kansainvälisyysopintoja, joissa yksi tavoite on syventää kulttuurituntemista ja saada uusia näkökulmia.
Kulttuurituotannon aikuisopiskelijat tuulettavat Szent István Bazilikan portailla Budapestissa. Mukana myös Suomi-Unkari-seuran aktiiveja Kokkolasta.  Kuva Janne Viinikainen.
-Tämä on voimaannuttavaa ja virkistävää. Täällä saa aistia uuttaa paikan päällä, nähdä ja kokea itse. Tutustumiskäyntien kautta olemme laajentaneet kansainvälisiä verkostoja. Tämän jälkeen on matalampi kynnys ottaa yhteyttä ja ehdottaa vaikka kulttuuriprojektia Suomen suurlähetystöön, pohtivat kulttuurituottajaopiskelijat Erja Ilmasti ja Minna Sunnari.
   
Kulttuurituottajaopiskelija Rita Kovács Humakista ja tapahtumatuottaja Lilla Bogdán Finnagorasta ovat sillanrakentajia Suomen ja Unkarin kulttuuriyhteistyössä.
-Olemme etuoikeutettuja, sillä matkan järjestäjänä on oma unkarilainen opiskelutoverimme Rita Kovács. Pääsemme Ritan johdolla tutustumaan myös hänen kotikaupunkinsa Pécsin lukemattomiin kulttuurikohteisiin. Pécs oli Euroopan kulttuuripääkaupunki 2010, joten nähtävää riittää, iloitsevat Erja Ilmasti ja Minna Sunnari.

Teksti: Annamari Maukonen, kulttuurituotannon lehtori