Missä mennään HUMAKin aikuiskoulutuksessa?

Valtakunnallisuus, joustavuus ja monimuotoisuus ovat HUMAKin aikuiskoulutuksen avainsanoja. HUMAK on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka kehittää toimialojensa työelämää eri alueiden tarpeista lähtien. Koulutusta toteutetaan joustavasti ja viedään lähelle koulutettavia. Sitä voidaan nopeasti suunnata eri kohderyhmien tarpeisiin. Syksystä 2011 alkaen kulttuurituotannon AMK-tutkintoon on voinut opiskella Tampereella, jossa aiemmin ei kulttuurituottajakoulutusta ole ollut. Yhteisöpedagogikoulutusta on jo aiemmin järjestetty Turussa yhteistyössä Yrkeshögskolan Novian kanssa, kuten myös Kuopiossa, jossa yhteisöpedagogien osaamiselle on ollut kysyntää. Syksyllä 2012 Kuopiossa alkaa myös Kulttuurituotannon AMK -koulutus.

HUMAKissa aikuiskoulutus toteutetaan monimuotoisesti siten, että työn ohessa kouluttautuminen on mahdollista. Oppiminen kytketään mahdollisimman tiiviisti opiskelijan oman työn kehittämiseen. Joustavuus ja elinikäisen oppimisen ajatus toteutuu myös HUMAKissa käytössä olevassa AHOT-menettelyssä. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) tarkoittaa mahdollisuutta hyödyntää eri tavoin hankittua osaamista osana tutkintoa. Onpa osaaminen peräisin koulutuksesta, työstä, toimialan luottamustehtävistä, vapaa-ajan toiminnasta tai arkioppimisesta, AHOT-menettelyn myötä opiskelija ei joudu opiskelemaan sitä, minkä jo osaa.

Eri koulutusmuodot vastaavat erilaisiin oppimisen tarpeisiin eri elämäntilanteissa ja uran eri vaiheissa. AMK-tutkintoon johtava koulutus tarjoaa mahdollisuuden tutkintotason nostamiseen tai uranvaihtoon, erikoistumisopinnot on suunnattu korkeakoulututkinnon jo suorittaneille. Niiden avulla opiskelija voi syventää osaamistaan ja luoda uutta suuntaa ammatilliseen kehittymiseensä. Kirjoitustulkkaus, järjestöjen kehittäminen, kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtaminen, seikkailukasvatus – HUMAKin erikoistumisopinnoissa on valinnan varaa.

HUMAK on viime vuosina panostanut voimakkaasti ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämiseen. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutusohjelmia on viisi, joista kaksi englanninkielisiä. HUMAKille ominainen kumppanuudella kehittämisen periaate näkyy myös YAMK-tutkinnoissa. Koulutusohjelmia toteutetaan yhdessä kotimaisten ja kansainvälisten kumppanien kanssa.

HUMAKin koulutustarjontaan pääsee jokainen tutustumaan avoimien AMK-opintojen avulla. Opiskelu on avointa kaikille iästä ja aiemmasta opintohistoriasta riippumatta. Se tarjoaa näköalapaikan kansalaistoiminnan ja nuorisotyön, kulttuurituotannon sekä viittomakielentulkin ammattikentille. Avoimia AMK- opintoja voi suorittaa myös opintopolkuopintoina ja saada näin hakukelpoisuuden AMK-tutkintoon johtaviin opintoihin.

HUMAKin laajan aikuiskoulutustarjonnan mahdollistamat yksilölliset koulutuspolut ovat keino varmistaa, että opiskelijan hankkima osaaminen on juuri sitä mitä työelämässä kulloinkin tarvitaan. HUMAKin tämän syksyn uutiskirjeen teemana on aikuiskoulutus. Siinä esittellään mm. monenlaisia oppijoita ja ammatillisen kehittymisen tarinoita.

• HUMAK-uutiskirje 2/2011 - Ajankohtaista aikuiskoulutuksessa

Katri Kaalikoski,
koulutusjohtaja

Ikäihmisiä, kirjavinkkausta, sirkusta ja opiskelun iloa

Mikä saa tai panee aikuisen hankkimaan kulttuurituottajan tutkinnon ammattikorkeakoulussa? HUMAK kouluttaa kolmella kampuksella kulttuurituottajia myös aikuiskoulutuksessa. Uusi aluevaltaus on aikuisille suunnatun monimuotokoulutuksen tarjoaminen uusilla paikkakunnilla. Tampereella syyskuussa alkanut koulutus vastaa tarpeeseen, koska hakijamäärä oli suuri.

Koulutus antaa muutakin kuin tietoa

Tampereen ryhmän opiskelijoilla on ollut erilaisia syitä hakeutua koulutukseen ja opiskelijat tuottavat kulttuuria lapsille, nuorille, ikäihmiselle, julkisella ja yksityisellä sektorilla. Tampereen kaupungin nuorisopalveluissa työskentelevä Jussi Perämäki on valmistunut yhteisöpedagogiksi pari vuotta sitten. Nuorisotyön ammattilainen hakee kulttuurituottamisen osaamisen täydentämistä, koska hänen työnsä on suurelta osin nuorille suunnattujen tapahtumien tuottamista.

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen koordinaattorin Tarja Järvisen arkipäivän haasteena on kulttuuripalvelun tuottaminen ikääntyneelle väestölle. Miten kotona tai laitoksessa asuva, huonosti liikkuva vanhus saa mahdollisuuden kokea korkeatasoisia kulttuurielämyksiä? Tarjalle monimuotokoulutus antaa mahdollisuuden tarkastella omaa työtään uudenlaisista näkökulmista. Koulutuksessa tärkeintä ei ole aina vain tiedon vastaanottaminen, vaan myös ryhmässä käytävä keskustelu. Ryhmässä oleva erilainen osaaminen muuttuu yhteiseksi voimavaraksi.

Lahtelainen Jenni Saario hakee koulutuksen tason nostamista: kulttuurisihteerin opistotason tutkinnon päivittymisen jälkeen tähtäimessä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Aiempi työura sisältää teatterialan markkinointia ja tiedotusta ja nykyään lastenkulttuurin tuottamista.

Tarve täydentää osaamista on tullut työn tuottamista haasteista: milloin töitä on tehty teoretisoimatta sen enempää tai halutaan laajentaa omia näköaloja. Monimuotokoulutuksen etuna on opiskelijan todellinen mahdollisuus suunnitella omaa ajankäyttöään. Samoin AHOTointi – aikaisemmin hankitun tunnustaminen ja tunnistaminen, helpottaa opiskelun taakkaa: jo osattua ei tarvitse opiskella toista kertaa. Opiskelija joutuu pohtimaan omaa osaamistaan AHOT-prosessissa kulttuurialan toimijana ja tämä prosessi on opiskelijalle hyvinkin voimaannuttava kokemus: osaamista on!

Kuopioon, Kuopioon

Seuraava monimuotokoulutus alkaa Kuopiossa syksyllä 2011. Koko itäisen Suomen alueella ei ole ollut aiemmin kulttuurituottajan ammatillista koulutusta. Aloittava koulutus vastaa tarpeeseen, koska alueella on paljon taiteilijoita, useiden taiteen alojen koulutusta, ja erilaisia tapahtumia.

Kenelle koulutus sopii? Koulutustarvetta on niin opistotason tutkinnon nostajilla kuin myös yliopistotutkintoja tehneillä, jotka tarvitsevat lisää käytännön osaamista. Kulttuurin rajapinnoilla tehtävä työ lisää koulutustarvetta, koska kulttuurituottajien työkenttä on laajentunut perinteisestä. Nykyään kulttuurituottajia löytää työskentelemästä sosiaali- ja terveydenhoitosektorin tai matkailu- ja ravitsemusalan liepeillä. Kulttuurituottajan yrittäjyys voi kohdistua niin palveluihin kuin tuotteisiin.

Päivi Ruutiainen

Teksti on osa HUMAK-uutiskirjettä:

• HUMAK-uutiskirje 2/2011 - Ajankohtaista aikuiskoulutuksessa

Emma Anttila haluaa tuottaa musiikkia laadukkaasti ajassa

Orkesteri tarvitsee tuottajan, joka antaa soittajille mahdollisuuden keskittyä oleelliseen eli musiikin tekemiseen, Nuotitonhoitaja-Tuottaja Emma Anttila vakuuttaa. Orkesterin huilistille uusi työsarka avautui kulttuurituottaja (AMK) opintojen kautta. Kuva: Nikke Isomöttönen

Joensuun kaupunginorkesterin huilun äänenjohtaja Emma Anttilan ammatinvaihtohaave vahvistui reilu vuosi sitten: hän halusi tulevaisuudessa soittajan pallilta tuottajan tontille. Syksyllä 2010 hän aloitti kulttuurituottajaopinnot Humanistisen ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksessa Jyväskylän kampuksella.

Haastattelupäivänä lokakuussa 2011 Emma Anttila huolehtii Jyväskylä Sinfonian kenraaliharjoituksista nuotistonhoitaja-tuottajana. Kapellimestari Atso Almila, viulisti Mikko Luolajan-Mikkola, Jyväskylä Sinfonian soittajat ja katsomossa istuvat koululaiset ovat osa Emma Anttilan arkea. Hän ei enää itse soita orkesterissa vaan huolehtii kokonaisuuden joustavasta sujumisesta.

Ensimmäinen haave on jo toteutunut. Huilistin työ on vaihtunut sinfoniaorkesterin moni-ilmeiseen tuottajan pestiin. Ikuisena tavoitteena on tuottaa musiikkia laadukkaasti ajassa.

Musiikki on ollut osa elämääni jo pienestä. Musiikki rauhoittaa, sen kautta voi peilata itseään ja tunteitaan. Haluan tuottajana mahdollistaa laadukkaita tuotantoja, joissa myös kasvatukselliset tavoitteet ovat mukana. Haluan tuottaa klassisen musiikin konsertteja laadukkaasti ja nykyaikaisesti. Orkesterin ydinosaaminen on perusta, jolle tuotantoa rakennetaan, korostaa Emma Anttila. – Musiikki ja siihen liittyvät traditiot saavat säilyä, mutta tekniikka ja tuotanto on saatava nykyajan muottiin.

Vahvat työelämäyhteydet ja vertaistuki parasta antia

Aikuisopiskelu on mielekäs tapa oppia uutta ja vahvistaa aikaisempaa osaamista. Vahva työelämäyhteys yhdessä laadukkaan opetuksen kanssa ovat antaneet hyvät perusteet tuottajuuteen. Opiskelujen lisäarvo on laaja vertaisverkko, jolta olen saanut tukea ja kannustusta. Yhteiset innovoinnit ja ideoinnit ovat vieneet montaa asiaa eteenpäin, Emma Anttila iloitsee.

AHOT-prosessi eli aikaisemmin opitun tunnistaminen ja tunnustaminen saa kiitosta. Aikaisempi maisterintutkinto Sibelius-Akatemiasta sekä vuosien työkokemus huilistina on voitu osittain lukea hyväksi kulttuurituottajaopinnoissa. Näin opiskelutaakasta on tullut kohtuullinen eikä aikaisemmin opittua ole tarvinnut opiskella uudelleen.

Tuottaja tarvitsee alan tuntemusta

Emma Anttila on kotonaan Jyväskylä Sinfonian arjessa. Hänen työnkuvaansa nuotistonhoitaja-tuottajana kuuluvat nuotiston huollon ja tilausten ohella myös kahden oman konsertin tuotannot alusta loppuun.

Aikaisempaan nuotistonhoitaja-ammattinimikkeeseen lisätty tuottaja kertoo kahdesta asiasta: Jyväskylä Sinfonian halusta nykyaikaistaa organisaatiotaan sekä tuottajan työpanoksen näkyväksi tekemisestä.

Olen saanut HUMAKin kulttuurituottajakoulutuksen kautta uuden mielekkään työpaikan ja valtavan vertaisverkoston. Perheemme on muuttanut Jyväskylään ja olen aloittanut haastavan työn, jota voin koko ajan kehittää myös opiskeluni kautta, Emma Anttila tiivistää aikuisopiskelun antia.

Tavoitteena on valmistua vuoden kuluttua ja saada kulttuurituottaja (AMK) ammattinimeke.

Teksti on osa HUMAK-uutiskirjettä

• HUMAK-uutiskirje 2/2011 - Ajankohtaista aikuiskoulutuksessa

Maailma on pieni ja kutistuu

Kansainvälistymisestä puhutaan aina isolla tunteella ja paksuilla kirjaimilla. Yksikään oppilaitos Suomessa ei rohkene olla lisäämättä siihen liittyvää strategista liturgiaa omaa toimintaa kuvaaviin julkilausumiin ja suunnitelmapapereihin. Koska kansainvälistyminen on osa hallituksen, siis Suomen virallista ulko- ja sisäpolitiikka, sen on tultava lihaksi myös hallituksen linjauksista vastuussa olevien ministeriöiden ja lopulta toimenpiteistä huolehtivien tahojen, mm. oppilaitosten omissa aktiviteeteissa.

Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että vielä on maassamme ihmisiä, jotka ovat muokanneet ylemmän tahon tahtotilasta itselleen toisen ihon, jossa viihtyä.

Korkeakouluissa kansainvälistyminen tarkoittaa paljolti EU:n rahoituksella pyörivää Erasmus-ohjelmaa ja siihen liittyviä toimintoja. On opiskelijoiden, opettajien ja henkilökunnan Euroopan sisällä tapahtuvaa vaihtoa maasta toiseen, intensiivikursseja, kielikursseja, koulujen välisiä rajat ylittäviä hankkeita, konferensseja tai akateemisten verkostojen perustamista. Kyseessä on maailman parhaiten menestynyt vaihto-ohjelma, jossa vuositasolla yli 200 000 opiskelijaa suorittaa harjoittelua tai opiskelee toisessa maassa.

Suomesta lähti (ks. Cimon tilastot) lukuvuonna 2009-10 opiskelemaan ulkomaille reilu 3 500 opiskelijaa ja harjoittelemaan hieman yli 1 000. Suosituin kohdemaa oli Saksa, seuraavina Espanja ja Iso-Britannia. Harjoittelun ykköskohde oli Espanja. Opettajavaihdossa käväisi yli 1 000 opettajaa ja henkilökuntavaihdossa n. 600.

Suomeen reitiltään eksyneitä leivosia saapui hieman yli 7 000.

EU pisti rahaa palaamaan tähän kaikkeen 415 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että vuoteen 2013 mennessä ohjelmaan olisi osallistunut sen käynnistämisvuodesta 1987 lähtien 3 000 000 opiskelijaa. 

Erasmus-ohjelman hyödyt oppilaitoksille ja yksittäisille ihmisille ovat ilmeiset. Oman toiminnan vertaaminen ja kehittäminen, verkostoituminen, mielenkiintoisten opiskelu- ja työmahdollisuuksien avaaminen, kielitaidon parantaminen... Myös HUMAKissa tilaisuutta on käytetty hyväksi kiitettävissä määrin. Vaihtoluvuillaan (47 opiskelijaa ja 13 henkilöstöön kuuluvaa) HUMAK sijoittuu valtakunnan parempaan keskiarvoon.

Kulttuurituottajaopiskelijoita Suomesta, Bulgariasta ja Saksasta

Kulttuurituotannon yksikkö on sisäistänyt Erasmus-hengen paitsi lähettämällä vuosittain kymmenkunta tulevaa tuottajaa opiskelemaan alaa korkeakouluihin ja harjoittelemaan ulkomaisiin organisaatioihin myös toteuttamalla kursseja yhteistyössä ulkomaisten kumppaneiden kanssa. Yksi viimeksi mainituista oli toukokuun lämmittämässä Bulgariassa pidetty eurooppalaiseen kulttuuripolitiikkaan keskittyvä opetusjakso, jossa suomalaiset opiskelijamme pääsivät tekemään yhteistyötä bulgarialaisten ja saksalaisten kollegoidensa kanssa. Viime vuonna oltiin Suomessa, nyt Bulgariassa ja ensi vuonna Saksassa. EU:n tuella, hyvin vahvasti, ja iloisin mielin.

Monta kertaa EU-kriittisissä keskusteluissa unohdetaan ne myönteisiksi katsottavat seikat, jotka puhuvat yhtenäisen Euroopan puolesta. Aktiivinen integraatiopolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa tämänpäivän opiskelijalla on käytännössä opiskeluympäristönään koko Euroopan manner. Käytti hän tämän tilaisuuden tai ei, maailma on lopulta aika pieni ja kutistuu yhä vain. Parempi olisi ottaa koppi ja pikkupallo haltuun.

Pekka Vartiainen, kv-asioista vastaa yliopettaja

Onko hyvä viihde parempaa kuin huono taide?

Kulttuurialalla korostuu nyt melko voimakkaasti puhe luovasta taloudesta, yrityselämän kehittämisestä ja kulttuuriviennin uskomattomista mahdollisuuksista. Kulttuurituotannon opettajana puolustan kulttuurin hyödyllisyyttä, sen soveltamista ja popularisointia, mutta samalla haluan muistuttaa valmistuvia tuottajia siitä että kulttuuri ja taide ovat myös elämän itsenäinen ja riippumaton osa-alue. Taiteen erityisyyteen kuuluu se, että sillä kentällä on sallittua leikkiä, epäonnistua, kokeilla luoda uutta tai vaikka tuhota vanhaa jos siltä tuntuu. Tällaisena vapauden alueena kulttuuri ja taide ovat arvokkaita ihan ilman hyötynäkökulmia. Taide on erityinen tapa hahmottaa todellisuutta ja yhteiskuntaa. Ilman tätä erityistä tapaa monet taiteen tekijät, kokijat tai vastustajatkaan eivät saisi samanlaista otetta yhteiskunnasta ja elämästä kuin mitä he voivat saada taiteen avulla. Monille taiteeseen sitoutuneille tekijöille ja tuottajille taide on ainoa tapa olla yhteiskunnan jäsen.

Toisaalta usein myös liioitellaan taiteen yhteisöllisyyttä rakentavaa voimaa, sen merkitystä kansalliselle identiteetille ja sen kasvattavaa vaikutusta. Usein vain osa taiteesta kykenee tai pyrkiikään täyttämään noita yleviä vaatimuksia. Hyvä taide toki pystyy määrittelemään itselleen yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita ja jopa täyttämään ne, mutta kaikki taide ei aina onnistu tavoitteitaan selkeästi esittämään tai niitä täyttämään, ja silti sitä pitää vaalia ja esittää. Se vähän kehnompikin taideteos on aina jollekin juuri se korvaamaton oivallus maailman tai oman itsensä ymmärtämiseksi. Ja taiteelle itselleen olisi tuhoisaa, jollei monenlaista taidetta esitettäisi erilaisille yleisöille. Taide ei myöskään lähtökohtaisesti ole ainoastaan positiivisten elämysten temmellyskenttä, vaan kriittinen alue, jolla on tietty velvoite lunastaa sille myönnetyt vapaudet olemalla kriittinen ja uudistumalla. Sen tulee haastaa yleisönsä ja uudistaa myös omat rajansa aina silloin tällöin.

Meillä suomessa kansallisen korkeataiteen perinne ja siihen tukeutuva eliitti on melko heikko. Korkeataidetta on meillä viljelty vain 150 vuotta, ja vaikka sen merkitys suomalaisuuden rakennusaineena on iso, niin puusta sitä on kuitenkin ihan vastikään alas laskeuduttu ja siitä sitä on kulttuuriakin rakennettu. Tämä on kulttuurituottajille sekä uhka että mahdollisuus: Toisaalta vastustus populaarikulttuuria ja esimerkiksi tosi-tv:n tai pelimaailmojen kaltaisia uusia ilmiöitä kohtaan on melko pientä, mutta toisaalta vaikeampia ja monimutkaisempia taiteellisia arvoja tavoittelevan taiteen puolustajia on aika harvassa. Korkeataidekaan ei kuitenkaan saa eristäytyä norsuluutorniinsa ja unohtaa yleisöä. Sen tulee popularisoida viestiään ja rohkaista tai houkutella uusia yleisöjä pitkäjänteisempien ja vaativampien taidekokemuksien pariin.

”Hyvä viihde on parempaa kuin huono taide”. Näin voidaan väittää, esimerkiksi laadukas tv-draama synnyttää keskustelua ja uudistaa katsojien ajatusmaailmaa siinä missä mikä tahansa taide. Viihteestä ovat kiinnostuneita myös yleisöt, rahoittajat ja esityskanavat. Viihteen suhteet yhteiskuntaan ovat helposti kiinteämpiä kuin taiteen. Taiteen puolustajia on harvassa. Muutamilla vanhan sukupolven taideihmisillä on vielä muistissa 1960-luvun Frankfurtin koulukunta, jonka mukaan viihde turruttaa ja peittoaa alleen kaiken kriittisen kulttuurin mahdollisuuden. Vielä 50-luvun Amerikassa kriittiset mediataiteilijat visioivat televisiosta, että sen ylivertaisten viestintämahdollisuuksien myötä koko kansa vihitään salamannopeasti tieteen saloihin ja yhteiskunta muuttuu rationaalisesti ohjautuvaksi. Voidaan myös kysyä, mihin taiteen itseisarvoa ja sille myönnettyä kriittistä potentiaalia ja yhteiskunnallista asemaa tarvitaan? Harvoin käytän tätä argumentti, mutta ehkä tässä on paikallaan vedota historiaan: taiteen vapauden ja itseisarvon häviäminen on historiassa johtanut useimmiten totalitarismiin. Mutta taiteen on silti puolustettava asemaansa, osoitettava merkitystään ja uudistuttava. Tässä juuri tuottajilla on avainrooli, he järjestävät taide-esityksen suhteet yleisöön, mediaan ja yhteiskuntaan.

Tuottaja työskentelee aika paljon hyötynäkökohtien ja erilaisten taiteelle asetettujen tavoitteiden täyttymisen parissa, mutta hänenkin tulee riittävästi pohtia miksi hän tuottaa kulttuuria ja taidetta, minkälaisia ääniä hän haluaa tuoda esiin. Tuottajan tulee myös vaalia taiteen mahdollisuuksia elää yhteiskunnassamme niin kiinnostuksena, harrastuksena kuin taiteena, ammattina ja vielä hyvinvointipalveluna tai vientituotteenakin.

Jyrki Simovaara, kulttuurituotannon lehtori, HUMAK Kauniainen

Kävin perjantaina Turussa

Turku on kaunis kaupunki. Kävelin perjantaina Aurajoen rantaa Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Aurinko paistoi, ihmiset istuivat oikeaan eurooppalaiseen tapaan terasseilla siemailemassa lattea, Espresso chiodi di garofanoa (?) tai Mochaccino freddoa (?). Kesä on vasta alussa.

Asuin ylioppilaaksi tultuani kolme vuotta Turussa. Muistikuvieni Turku muistuttaa vain vähän viime viikolla kohtaamaani kuhisevaa kulttuurikaupunkia. Muistan kyllä taidemuseon, teatterin ja konserttitalon, jossa kävin kuuntelemassa nuorta Karita Mattilaa. Suuren vaikutuksen teki Turun linna, jota parikymmentä vuotta sitten vasta restauroitiin turistikäyttöön. Muuten muistoni Turusta ovat harmaanlaisia johtuen varmaan siitä että kesät vietin muualla. Linnankatu oli pitkä käveltäväksi ainaisessa räntäsateessa Wiklundille saakka.

Mutta juuri nyt Turussa tapahtuu. HUMAKin opiskelijat ovat mukana Turku2011 –vuoden tapahtumissa. Ja kuinka monessa! On Wiurilan varjoja, pimeitä otuksia ja pohjoismaalaisia ääniä. Kiitos Erika Åsille ja Helena Ketoselle jotka osana opintojaan ovat tehneet koosteen HUMAKin opiskelijoiden toiminnasta kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeissa. Kts. Turku2011-liite .

En olisi viime viikolla kävellyt aurinkoista Linnankatua, jos en olisi HUMAKilainen. Kulttuurituotannon koulutusta antavat kampukset sijaitsevat eri puolilla Suomea, ja pääsen työssäni näkemään kulttuuria ja kaupunkeja eri puolilla maata. Myös opiskelijat voivat opiskella kaikilla kampuksilla. HUMAKin verkoston kautta leviävät kokemukset, ajatukset ja uudet ideat. Se on rikkaus.

Hyvää kulttuurikesää kaikille!

Katri Kaalikoski

Ammattina leikkiinkutsuja?

Voiko korkeakoulutettu aikuinen ihminen haluta leikkiä?
Onko mielikuvituksen tuomasta innosta lupa nauttia?
Mitä jos samaan leikkiin kutsutaan mukaan kravattiherroja, jakkupukutätejä, huopahattuja, rautakouria ja mutterimiehiä?
Sekoitetaan osaaminen.
Unohdetaan opitut roolit, toimialojen toimintamallit ja stereotypiat.
Heittäydytään, tempaudutaan ja keskitytään hetkeen. Yhdessä luomiseen - kun arkeen sekoitetaan ripaus leikin taikaa.

Tässä toimialojen rajapinnan herkkiä aisteja ja tarkkaa vainua, tilannetajua ja rytmin näkemistä vaativassa roolissa näen kulttuurituottajien ammattikunnan yhden mainioimmista tulevaisuudenkuvista. Lisätään siis Kaalikosken listaan:

• Kohtauttaja
• Törmäyttäjä
• Sekoittaja
• Leikkiinkutsuja
• Yhdistäjä
• Innostaja

Yhdessä leikin varjolla tutustumalla mahdollistetaan erilaisten kulttuuristen sisältöjen, mahdollisuuksien ja jopa konseptien innovatiivista tuomista uusiin, tällä hetkellä epätodennäköisiin yhteyksiin. Aktiivisessa kohtauttamisessa nähdään tutkimuksissakin merkittävää potentiaalia erityisesti luovan alan osaajien tuomisessa osaksi muiden toimialojen prosesseja. Esimerkiksi tulevaisuudentutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen esittää[1] tärkeäksi toimenpiteeksi luovien rajapintojen ja harkitun sattuman hyödyntämistä. Hänen mukaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia voidaan kehittää perinteisten vahvuuksien ja liiketoiminta-alueiden rajapinnoilla.

Nämä kohtaamiset jäävät kuitenkin helposti tapahtumatta, juhlapuheiden tasolle, sillä aktiivista törmäyttäjää ei toimialojen rajapinnoilla juurikaan ole käytetty. Vaikka eri toimialojen tarve luoville palveluille ja tuotteille on ollut nähtävissä jo pitkään, ei se useinkaan ole realisoitunut hyödynnettäväksi osaamiseksi, konkreettiseksi yhteistyöksi tai verkostomaiseksi liiketoiminnaksi. Monialaisen tuottajuuden kehittämisnäkökulmasta tähän kysymykseen voisi vastata toimialojen rajapinnoilla työskentelevän kokoonjuoksijan kautta.

HUMAKin kulttuurituotannon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa on tätä lähdetty kokeilemaan erilaisissa hankkeissa. Niissä tehdään monenlaista taustoittavaa, tutkimuksellista, aloihin syväsukeltavaa työtä, mutta eteenkin jalkatyötä kentällä. Ja sitten jäävuoren näkyvänä huippuna toimialojen rajapinnoilla tapahtuvat työpajat, joissa eri taustoilla olevat ihmiset houkutellaan kaikille tuttujen välineiden avulla leikkimään - vaikkakin tavoitteellisesti - hetki yhdessä. Kun tekeminen ei ole jäykkää ja vaikeaa syntyy yhteisiä oivalluksiakin helposti ja ihmiset tutustuvat. Sille pohjalle on siten hyvä rakentaa pitkäkestoisempaa yhteistyötä.

Nina Luostarinen
hankesuunnittelija, kulttuurituottaja (YAMK)

---

[1] Hietanen, Olli (2010). ONNELLINEN JA KESTÄVÄ VARSINAISSUOMI – eli visio ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästä VarsinaisSuomesta, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, eTUTU julkaisuja 2/2010, Verkkojulkaisu. s.9