Suomalaista teatteria Lontoossa

Suomalaista teatteria Lontoossa

Lontoon suomalaisella merimieskirkolla kokoontuu useita kertoja viikossa reilun kymmenen hengen aktiivinen harrastajateatteriporukka. Joukko koostuu Suomi-taustaisista innokkaista teatteriharrastajista, jotka yhdessä suunnittelevat, käsikirjoittavat ja tuottavat teatteriproduktiota. Parhaillaan esitetään Suvi Eskolan ohjaamaa Vaahteramäen Eemeliä, keväämmällä on tulossa Niko Flangin ohjaama ja käsikirjoittama Kalevalan naiset.  Lisäksi teatterilaiset järjestävät improkursseja sekä lasten ja nuorten teatterileirejä. Lapsille suunnattua Eemeliä esitetään myös Suomi-kouluissa eri puolilla suur-Lontoota, Kalevalan naiset on taas aikuisille suunnattu nyky-yhteiskuntaa kuvaava esitys, joka poikkeuksellisesti esitetään englanniksi. 

Teatteriväki tapaa toisiaan merimieskirkolla, joka on luonteva kohtaamispaikka Englannissa asuville suomalaisille sekä Lontoon turisteille. Kirkolla on paljon erilaista toimintaa kaikille Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Onpa kirkolla lähes joka päivä lämpiävä sauna ja Suomi-kauppakin, josta saa hankittua ruisleivät, salmiakit, kauraryynit ja muut koti-ikävää helpottavat tuotteet. 

Tina Falzon on asunut Lontoossa reilun kymmenen vuotta. Tinan mukaan elämä suurkaupungissa täyttyy helposti vain pitkistä työpäivistä ja kodin ja työpaikan välillä kulkemisesta. Teatteriharrastus onkin antanut Tinalle aivan uusia ulottuvuuksia elämään. Harrastuksen mielekkyyttä lisää se, että teatterilla tapaa mielenkiintoisia suomalaisia: ”Meillä kaikilla on hyvin erilainen työtausta ja elämänkokemus. Kaikilla on myös eri syyt asua Lontoossa”, Tina valaisee. Teatterin toinen aktiivi Soile Pietikäinen kertoo puolestaan saavansa teatterista hyvää vastapainoa tutkimustyölleen sekä lapsiperheen arjelle. ”Joskin aikataulujen ja ajan riittämisen kannalta välillä on haasteellista, kun esimerkiksi uutta näytelmää harjoitellaan intensiivisesti. Silloin äitiä ei paljon näy kotona”.

                         Suvi Eskola, Tina Falzon, Soile Pietikäinen ja Annamari Maukonen                   suunnittelevat yhteistyötä.

Humak on solminut yhteistyösopimuksen Lontoon suomalaisen teatterin kanssa, ja näin sekä kulttuurituottaja- että yhteisöpedagogiopiskelijoilla on mahdollisuus hakea harjoitteluun teatterille. Tuottajaopiskelijat voivat vastata esimerkiksi teatteriproduktion markkinoinnista ja myynnistä, kun taas yhteisöpedagogeille löytyisi tehtäviä lasten ja nuorten teatterileirin suunnittelusta ja ohjaamisesta. Lisäksi teatterilla olisi tarvetta erilaisten kehittämishankkeiden ja selvitys- sekä kartoitustöiden tekijöille.  Teatteriväki on nimennyt joukostaan opiskelijoiden tueksi työnohjaajan ja mentorin. Harjoittelijoita avustetaan myös kaikissa käytännön asioissa, vaikkapa alivuokralaisasunnon hankkimisessa. Teatteri- ja merimieskirkon yhteisö tarjoaa turvallisen ympäristön kansainväliselle harjoittelulle ja opiskelulle. 

Toivotaan antoisaa yhteistyötä ja hyviä oppimiskokemuksia!

Terveisin,

Sanna Pekkinen, lehtori, joka osallistui lehtori Annamari Maukosen kanssa helmikuun lopussa Lontoossa Take Two Europe -hankkeen kokoukseen ja samalla tutustui suomalaisen teatterin ja merimieskirkon toimintaan.

Hollannin malliin!

Kulttuurituotannon yksikön hankesuunnittelija Nina Luostarinen osallistui Johde-hankkeen Benchmarking-matkalle Hollantiin viikolla 3 Erasmus-vaihtona.  Matkan tavoitteena oli tutustua johtamisen, kulttuuri- ja tapahtumatuotannon sekä arts & business alojen toimijoihin ja asiantuntijoihin sekä paikallisiin hyviin käytäntöihin ja ohjelmiin. Hollanti on tullut tunnetuksi maana, jossa on viety eteenpäin ennakkoluulottomiakin ohjelmia mm. alue- ja kulttuuripolitiikan saroilla. Tämä näkyy myös oppilaitosten ja toimijoiden aktiivisissa aloitteissa ja tekemisissä luovien alojen yrittäjyyden ja johtamisen aloilla, joiden antiin matkan aikana tutustuttiin. 

Lähinnä Humakin toimintaa muistutti Utrecht School of the Arts, siellä massiivinen kulttuurituottajien koulutusyksikkö Faculty of Art&Economics. Heillä oli paljon samantyyppisiä kehityshankkeista taiteen soveltamisesta muilla toimialoilla ja tuottajien roolista tässä välissä kuin Humakin kulttuurituotannon yksikölläkin. Suurimman vaikutuksen teki puolestaan TNHK,  the Amsterdam School of Creative Leadership, joka on viime vuonna  toimintansa aloittanut luovan johtamisen koulutuskeskus. Porukalla oli ihailtavaa suuruudenhulluutta: kouluun ei voi hakea, vaan sinne kutsutaan huipputason johtajia eri puolilta maailmaa. Ja kuin ihmeen kaupalla homma näyttää toimivan. Komeaa oli myös projektille saatu starttirahoitus: 7 miljoonaa €! Olivat lähteneet ajatuksesta, että tehdään kerralla maailman paras, tai sitten ei ollenkaan.

Omanlaisesta rohkeudesta kertoi myös muutama vuosi sitten läpi ajettu uudistus, johon tutustuimme Stichting Cultuur‐Ondernemenissa: taiteilijoiden apurahoitusvarat oli muutettu taatuiksi lainoiksi. Eli taiteen tekijän piti aina miettiä myös ansaintalogiikka taiteelleen. Alkukauhun jälkeen systeemiä on kuulemma ihan kiitelty – se kun lisää tekemisen volyymia paljon, kun laaria ei lapioida tyhjäksi vaan raha kiertää. Samainen organisaatio pyörittää myös vapaaehtoisten juristien ja talousammattilaisten verkostoa, joista lainataan mentoreita taide- ja kulttuuriorganisaatioille. Kaiken kaikkiaan paljon hyviä ideoita jatkojalostettavaksi sekä hyviä kontakteja. Ja ihailtavaa nöyristelemättömyyttä! 

teksti ja kuva: Nina Luostarinen

Tapahtumamaakunta-hankkeessa täsmäkehitetään eteläkarjalaisia festivaaleja

Klassista kitaramusiikkia, varhaisbarokin sävelaarteita, kansainvälistä teatteria ja lastenkulttuuria tarjotaan vuosittain Etelä-Karjalassa tapahtumamuotoisesti. Mutta moniko osaa nimetä nämä tapahtumat, puhumattakaan siitä, että olisi niissä vieraillut?

Imatra Big Band Festival on maakunnan tapahtumakentän lippulaiva, mutta muut tasokkaatkin tapahtumat ovat toistaiseksi jääneet vaille laajempaa valtakunnallista huomiota.

Etelä-Karjalassa matkailu kasvaa voimakkaasti ja samanaikaisesti lisääntyy laadukkaiden ohjelmapalveluiden kysyntä. Jo olemassa olevat tuotteet, kuten yllämainitun kaltaiset tapahtumat, olisivat erinomainen lisä alueelliseen ohjelmatarjontaan, mutta tällä hetkellä matkailijat eivät niihin riittävässä määrin löydä. Potentiaalisina kohderyhminä voisivat olla sekä lomanviettäjät että kulttuurin perässä liikkuvat asianharrastajat. Näiden tavoittaminen edellyttää uudenlaista ajattelua sekä tapahtumilta että matkailuyrityksiltä.

 HUMAK tapahtumien kehittäjänä

Imatralla toimivan TKI-HUMAK Voiman toteuttamassa Tapahtumamaakunta-hankkeessa kehitetään vuosien 2012 – 2014 aikana neljää kehityshakuista ja sitoutunutta eteläkarjalaista kulttuuritapahtumaa, jotka on valittu mukaan hakemusten ja alustavien kehityskeskusteluiden perusteella. Hankkeen tavoitteena on lisätä tapahtumien valtakunnallista näkyvyyttä, tiivistää tapahtumien ja matkailuyritysten yhteistyötä, tavoittaa uusia asiakasryhmiä, luoda uusia paketoituja tuotekokonaisuuksia ja rakentaa suorat yhteistyösuhteet tapahtumien ja keskeisten matkailuyritysten välille.

HUMAK on vuodesta 2007 alkaen toteuttanut Etelä-Karjalassa useita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut tapahtumatoiminnan kehittäminen. Tapahtumamaakunta-hankkeen tavoitteena on soveltaa käytäntöön vuosina 2010 – 2011 toteutetussa ASTU-hankkeessa rakenneltua kehitysvälineistöä, joka on myös julkaistu HUMAKin julkaisusarjassa Tapahtumatuotannon palapeli -nimisenä kirjana. Julkaisun ovat toimittaneet Juha Iso-Aho ja Joni Kinnunen ja se on saatavissa myös sähköisessä muodossa.

Tapahtumatuotannon kehittämishankkeissa on tehty yhteistyötä muun muassa alueellisten kehittämisyhtiöiden, maakunnan kuntien ja Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa. Aiempien hankkeiden rahoittajina ovat toimineet aluekeskusohjelma ja KOKO-ohjelma. Tapahtumamaakunta-hankkeen rahoitus tulee maakunnan kehittämisrahasta ja maakunnan kunnilta.

Kahden vuoden kehittämiskaari

Tapahtumamaakunta-hankkeessa tapahtumat laativat täsmennetyt sisällölliset, organisatoriset ja taloudelliset tavoitteet, tekevät kehittämissuunnitelmat ja alkavat toteuttaa niitä yhdessä hankkeen asiantuntijoiden kanssa. Hankeaika ulottuu kunkin tapahtuman kahden vuotuisen toteutuksen yli, jolloin voidaan seurata kehittämistoimien vaikuttavuutta. Kehittämistulokset ja hankkeen aikana löydetyt hyvät käytännöt tulevat edelleen kaikkien maakunnan tapahtumatoimijoiden käyttöön. Ne antavat myös kuntapäättäjille välineitä kehittää alueen tapahtumatoimintaa suunnitelmallisesti.

Tapahtumamaakunta-hankkeeseen osallistuvat

• vanhan musiikin tapahtuma Vanhassa vara parempi

• kitaramusiikkifestivaali Ja kitara soi

• Mustan ja Valkoisen teatterin festivaali 

• Metkat-lastenkulttuuriviikko

TKI-koordinaattori Juha Iso-Aho
puh. 020 7621 202, juha.iso-aho@humak.fi

Kuvat: Mustan ja valkoisen teatterifestivaali

Kumppanuusraatilaiset kulttuurituotannon opsia kommentoimassa

Kulttuurituotannon opetussuunnitelmaa (ops) uudistetaan parhaillaan. Opetussuunnitelma on oppilaitoksen peruskivi, jossa määritellään, mitä asioita opintojaksoissa tulee käsitellä ja mitä opiskelijan pitäisi jaksoilla oppia. Kun opiskelija silmäilee opsin läpi, saa hän hyvän käsityksen kulttuurituottajatutkinnon sisällöistä.  

Ensimmäistä raakileversiota on saanut kommentoida niin lehtorit kuin opiskelijaedustajatkin. Valtakunnallisen työelämäneuvottelukunnan lisäksi kommentteja on pyydetty alueellisilta kumppanuusraadeilta. Näihin raateihin kutsuttiin niitä taiteen- ja kulttuurikentän ammattilaisia, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi harjoittelujen, projektien tai hanketyön merkeissä. Työelämäedustajilla on siis omakohtaista kokemusta yhteistyöstä HUMAKin kanssa, osa on toiminut harjoittelunohjaajina, osa hankekumppaneina.  Lisäksi osa hyvistä yhteistyökumppaneistamme on HUMAKista aikanaan valmistuneita kulttuurituottajia. Jo muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen heille on karttunut avartavia näkemyksiä siitä, mitä tietoja ja taitoja ammatissa ja työelämässä tarvitaan. Näin entiset opiskelijamme pääsevät alan ammattilaisina vaikuttamaan tulevien HUMAK-sukupolvien opetukseen.

Syksyn aikana on käynyt ilmi, että opetussuunnitelman uudistaminen ja päivittäminen herättävät intohimoja. On paljon asioita, mitä lehtorit haluaisivat opiskelijoille opettaa. Kun lehtoreiden kommentit ensimmäisestä ops-versiosta oli kerätty, yliopettajamme arveli, että jatkossa koulutus taitaa kestää nykyisen neljän vuoden sijaan kahdeksan vuotta. Niin paljon lehtorit haluaisivat tuoda sisältöihin uusia osa-alueita ja täydennyksiä.  Paineita opetustarjonnan lisäämiseksi olisi, mutta se ei taida olla se oikea ratkaisu hyvien kulttuurituottajien koulimiseksi. Päinvastoin, kumppanuusraatilaisten mukaan on kirkastettava sitä, mikä koulutuksessa koetaan tärkeimmäksi.  

Keskisuomalaisten kumppanuusraatilaisten ajatukset opetussuunnitelmasta olivat lohdullisia. ”Olette aivan oikeaan suuntaan menossa, ei tarvita kuin tarkennuksia ja viilauksia”, useimmat heistä totesivat. Terävöitystä vaatii HUMAKin näkemys kulttuurituotannon alasta. Millaisia kulttuurituottajia me koulutamme? Mikä on ”se meidän juttu”? Hyviä huomioita! Meidän on mietittävä, miten HUMAKista valmistuneet erottuvat muista työnhakijoista ja löytävät entistä paremmin oman paikkansa työmailla.

Kumppanuusraatilaisten mielestä HUMAKin opiskelijat näyttäytyvät harjoitteluissa käytännön työn tekijöinä, jotka eivät vain suunnittele, vaan panevat myös tuumasta toimeen. Toki suunnittelu- ja organisaatiotaitojakin on ja niitä työssä tarvitaan. Olemme siis löytäneet tasapainon teorian ja soveltamisen suhteen, kuten ammattikorkeakoulujen kuuluukin tehdä.



Opsilla on suuri merkitys siihen, millaisia kulttuurituottajia
HUMAK-hautomoista työelämään lennähtää.

”Työ tekijäänsä opettaa”, toteaa sananparsi. Kyllä, näin on, mutta olisihan se kiva, että hyppy valmistumisen jälkeen olisi kaikilla hallittu, positiivinen ja ylöspäin suuntautuva eikä suinkaan hyppy tuntemattomaan.  Tiiviillä työelämäyhteistyöllä varmistamme loikan suunnan. HUMAKista valmistuneilla on olemassa monenlaisia verkostoja ja työelämätietoutta jo valmistumisen kynnyksellä.  Siitä kumppanuusraatilaiset olivat mielissään.

Raatilaiset korostivat, että tämän päivän työelämä vaatii työntekijältä vahvoja vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. On kestettävä alan suhdanneherkkyyttä ja siitä johtuvaa epävarmuutta. On oltava herkkänä työelämän yleisille ja toimialan sisällä tapahtuville muutoksille. Miten näihin asioihin uusi ops voisi vastata?  

Vastaus taitaa löytyä tekstistä ylempää. Tekemällä opintoja tiiviisti yhteistyössä työelämän kanssa, toinen jalka luokkahuoneessa, toinen kulttuurin ja taiteen kentällä.  Raatilaisten kommenteista välittyi, että HUMAKin kanssa halutaan jatkossakin tehdä yhteistyötä, jopa laajenevassa määrin. ”Työelämä ei saa olla oppilaitoksessa kupla”, totesi eräs raatilainen. Uskoisin, että meillä se ei sitä olekaan. Työelämä kun tulee luokkahuoneisiin monta eri kautta: opiskelijoiden harjoittelukokemusten esittämisinä, työelämästä tulevina vierailijoina, harjoittelu-, projekti- ja opinnäytetöinä, vierailuina taide- ja kulttuuriorganisaatioihin.  

Opsin kehittämistyö on vielä vaiheessa. Katsotaan millainen siitä tulee.  Hyvä siitä tulee!  

 

Sanna Pekkinen

aluekoordinaattori/lehtori Jyväskylän kampus

Festivaalifaktaa

Kulttuurifestivaalien elinehtona on löytää itselleen paitsi yleisö myös se taloudellinen tuki, jonka avulla tapahtuma kykenee toteuttamaan ohjelmansa. Huomion, mielenkiinnon ja rahan löytämisessä festivaalien on hyödynnettävä entistä enemmän uuden teknologian antamia mahdollisuuksia. Luova hulluuskaan ei ole pahaksi, eikä se, että tapahtumasta vastaavalta tuottajalta löytyisi markkinahenkisen taiteilijasielun ohella myös ripaus tieteentekijän asennetta.

Tämänkaltaiset seikat nousivat esille, kun Edinburghin Fringe-festivaalin entinen johtaja, Paul Gudgin vieraili lokakuussa Turussa. Gudgin tarjoaa nykyään neuvontapalveluita niin organisaatioille kuin koulutuslaitoksille. 2000-luvun alussa hän veti kahdeksan vuoden ajan maailman suurinta, Skotlannissa jo 1947 perustettua Fringe taidefestivaalia, joka tänään houkuttelee vuosittain kaupunkiin miljoonia kävijöitä. Kuukauden kestävän festivaalin aikana Edinburghissa nähdään yli 40 000 isompaa ja pienempää kulttuuriesitystä, joita kymmenet tuhannet taiteilijat yli kuudestakymmenestä maasta pyörittävät. Lippuja esityksiin myydään lähemmäs kaksi miljoonaa. Festivaalin taloudellisen merkityksen alueelle on laskettu olevan kutakuinkin 100 miljoonaa euroa.

Gudgin kävi päivän kestävässä työpajassaan - Building Better Festivals - läpi festivaalituotantoon liittyviä perusnäkökohtia, kuten sponsorointiin, markkinointiin, rahoitukseen, ohjelmistosuunnitteluun ja tapahtumatuotannon kehittämiseen kytkeytyviä toimia. Lähestymistapa oli konkreettinen, ja esimerkkinä Gudgin käytti juuri Fringeä ja kaupungissa muitakin järjestettyjä tapahtumia.

Fringen menestystä tuovina tekijöinä Gudgin piti mm. sen avoimuuden periaatetta ja esiintyjävetoisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ilmoittautua esiintyjäksi festivaalille, kunhan tarjolla olevista 250 esiintymispaikasta jokin on vapaa haluttuna ajankohtana. Festivaalin ohjelma rakentuu näin esiintyjien näköiseksi, ja yleisön näkökulmasta esitysten taso ulottuu surkeasta erinomaiseen. Yllätyksellisyys ja uusiutuneisuus ovat osa Fringen luonnetta, minkä esiintyjien keskuudessa suoritettu kysely myös hiljattain paljasti. Heistä valtaosa ilmoitti saapuneensa paikalle kehittääkseen ammattitaitoaan. Raha ja maine tulevat, jos ovat tullakseen.

Festivaalien tarkoitus on koota yhteen ihmisiä ja tuottaa elämyksiä. Näitä festivaalituotannon trendejä myös Fringe tukee ja hyödyntää. Tietotekniikka, sosiaalinen media ja verkostoitumisen erilaiset keinot ovat laajalti käytössä ja niiden merkitys vain kasvaa. Verkkomyynti, kännykät ja niihin ladattavat applikaatiot, Facebook, Twitter ja monet muut somen versiot ovat Gudginin mukaan viemässä tapahtumatuotantoa yhä vahvemmin yleisön osallistamisen suuntaan ja osaltaan myös purkamassa markkinoinnin ja informaation jakamisen välisiä raja-aitoja. Näkyvyydellä on tänään monet muodot ja tarkoitusperät.

Tuottajan onkin syytä tuntea erittäin hyvin se mediaympäristö, jossa asiakkaat tänään elävät, Gudgin korosti. Yhtä tärkeää on kyky asettautua asiakkaan nahkoihin ja ikään kuin nähdä asiat tämän näkökulmasta. Tämä koskee niin tapaa, jolla yleisö saadaan kiinnostumaan tulevasta tapahtumasta (näkyvyys, brändäys, design) kuin keinoihin hoitaa yhteydenpitoa lehdistöön, rahoittajiin ja muihin yhteistyötahoihin. Pankit, isot virvoketehtaat, vaate-, urheiluliikkeet, kulttuuri- ja muun alan organisaatiot (ammattiyhdistyksiin asti) voidaan saada mukaan rakentamaan "yhteistä hyvää" jos nämä vain saadaan vakuuttumaan tapahtuman tarpeellisuudesta heille itselleen.

Rahoituksen haalijoina britit ovat maailmanluokkaa - kiitos 90-luvun konservatiivisen hallituksen, joka leikkasi tuet julkiselta sektorilta - ja Gudginin vetämässä työpajassa esiteltiinkin monia ja monenkaltaisia tapoja löytää resursseja sieltä sun täältä. Useissa esimerkeissä juuri teknologian valjastaminen tarkoitukseen sopivaksi oli avaintekijä. Yhteistyön tekeminen sekä verkossa toimivien tahojen (lehdistö, puhelinoperaattorit, hotellit, teleyhtiöt) että verkkoon pesiytyneiden (Amazon ja ebookers tässä ehkä tunnetuimpina) kanssa on kuulunut Fringen käytäntöihin jo vuosia. Julkiselta sektorilta resursseja on löytynyt sektorirajat ylittävien hankkeiden kautta.

Sponsorit ja muut tukijat yleensä kuuntelevat paitsi innostavaa puhetta ja korkeita tavoitteita myös numeroita ja tilastoja. Jälkimmäisten merkitystä Gudgin painotti vahvasti. Kysymys on tiedon keräämisestä tapahtuman kehittämiseksi, ja itse asiassa sen mahdollistamiseksi. Tuottaja, jolla on hallussaan konkreettista ja todellista tietoa yleisön käyttäytymisestä ennen festivaalia ja sen aikana, pystyy lukujen avulla saamaan festivaalia jo tukeneet ja tukea harkitsevat tahot vakuuttumaan toiminnan tärkeydestä.

Mutta tähän kaikkeen tarvitaan tietoa. Siihen tarvitaan vertailumateriaalia siitä, mitä alueella tapahtuu tai on tapahtunut, tietoa ihmisistä, tietoa näiden tavoista ja kulutustottumuksista, tietoa organisaatioista, firmoista, tietoa siitä, mitä ihmiset lukevat ja mistä he tietonsa hankkivat. Verkkoliikenteen seuraaminen kuuluu tietenkin kaikkien tapahtumien rutiineihin, mutta myös sen selvittäminen, mitä ihmiset festivaalin aikana ostivat, mistä ja miten, sekä havainnointien tekoa paikan päällä. Minne jonot kertyivät? Missä oli väljyyttä? Missä tekniikka petti tai missä se hallitsi liikaakin?

Yleisötutkimus on vain yksi osa toimivaa evaluointijärjestelmää. Esiintyjiin ja kolmansiin osapuoliin kohdistuva selvitystyö täydentävät sitä. Erityisesti mediaseuranta tuottaa tietoa, jolla on merkitystä myöhempää tarkoitusta silmällä pitäen. Kulttuurin ja talouden liitoskohdassa julkisuuskuvaa rakennetaan medianäkyvyyden avulla. Se miten onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi jokin tapahtuma tulkitaan, riippuu vahvasti siitä, millä sävyllä tapahtumasta on julkisuudessa puhuttu. Tällä on puolestaan vaikutusta siihen, mitä kulttuurisia tai taloudellisia kerrannaisvaikutuksia tapahtumalla voi olla. Toistuvat tapahtumat, festivaalit ovat riippuvaisia julkisuuskuvan tuoreudesta, eivät suinkaan aina siitä, käsitteleekö julkisuus tapahtumaa silkkihansikkain tai ei.

Festivaalin yhteisöllistä vaikuttavuutta korostavat julkaisut, vuosikertomukset, tutkimukset, selvitykset ja eri tarkoitusta palvelevat raportit ovat ne, joista tapahtumat yksittäisiä mediapurskahduksia paremmin ja kauemmin muistetaan. Siksi on äärimmäisen tärkeätä huolehtia hyvin myös tästä osasta festivaalituotantoa.

Gudginin mielestä tapahtumatuotanto rakentuu kolmen yksinkertaisen peruspilarin varaan. Rahoitus on näistä yksi, tapahtuman idea ja sanoma toinen. Kolmas liittyykin sitten maailmaan tapahtuman ympärillä: mikä on se todellisuus, johon festivaalia ollaan pystyttämässä. Jälkimmäinen mieluiten lukuina ja faktoina, kiitos.

Pekka Vartiainen
yliopettaja