Asiantuntijahaastattelu: Kuumailmapallolla Kallioon ja takaisin

Oona Tikkaoja on lehtori ja kuvataiteilija, jolla on suuria, kolmiulotteisia unelmia. HUMAKissa turkulaistaiteilija opettaa muun muassa taiteen tuntemusta ja graafista viestintää, mutta koulun ulkopuolella Tikkaoja taiteilee veistoksien, installaatioiden sekä performatiivisen ja verkkoon sijoittuvan taiteen parissa.

Oona tuorein, Design-pääkaupunkivuotta näyttävästi juhlistava teos kohoaa elokuussa 2012 Helsingin Kallioon. Veistoksen voi tekijän mukaan assosioida vaikkapa paviljonkina, hedelmänä tai hyrränä – Oona näkee siinä kuitenkin kuumailmapallon lailla korkeuksia kohti kohoavia toiveita. Lähes 10 metrinen teräksestä ja polykarbonaatista valmistettu ”Unelma” edustaa taiteilijan ominta linjaa kolmiulotteisten teosten rakentajana.

Syksyn koittaessa Oona laskee Kallion ”Unelman” käsistään ja lähtee kulkemaan kohti seuraava päämääräänsä: vuoden stipendiaattijaksoa University of California San Diegon Visual Arts -koulutusohjemassa ja väitöskirjan valmistumista. Tutustutaan tarkemmin lennokkaaseen taiteilijaan lennokkaan Unelman takana.

Mistä ajatus Unelman luomiseen lähti liikkeelle?
Sain Helsingin taidemuseolta tilauksen teoksesta, joka kommentoisi jotenkin Unioninkadun akselia – pitkää harmaata suoraa Tähtitornilta Kallion kirkolle. Unioninkadulla on runsaasti todisteita ihmisen tarpeesta kurkotella korkeuksia monin tavoin – kirkot, yliopistot, tähtitorni. Unelma-veistos kiteyttää nämä toiveet – se on toisesta, värikkäästä todellisuudesta laskeutunut mahdollisuuksien kulkuneuvo.

Teos tuli rakentaa siirreltäväksi niin, että se sijaitsisi jonkin aikaa Siltasaarenkadulla ja siirtyisi sitten rakenteilla oleville asuinalueille – esim. Kalasatamaan tai Jätkäsaareen. Pidin perusperiaatteenani, että siirrettävyyden ja Unioninkadun idea täytyy rakentaa sisälle teokseen kuitenkin niin, että ajatus kestää sijainnin muuttumisen ja että katsojalle jää tilaa tulkinnan assosiaatioille.

Havainnekuva Unelmasta, joka odottaa vielä ylleen värikästä huntua.

Mikä on sinun suurin unelmasi?
Innokkaana scifistinä unelmoin hieman samankaltaisesta yhteiskunnasta, jota Edward Bellamy maalailee Vuonna 2000 -teoksessaan. Ihmiset jakavat paljon, mutta voivat tehdä myös omia valintojaan. Uurastus ei ole ensisijaista, vaan henkinen hyvinvointi - ja kukoistavat taiteet.





Mistä ammennat inspiraatiota töihisi?
Monentasoisista ja -tyyppisistä asioista: ympäröivistä rakenteista, taiteesta, luonnon muodoista... Kaikesta, mikä kiehtoo mieltä.

Kuka on taiteellinen esikuvasi ja miksi?
Ihailen jotakuta taiteilijaa yhdestä, toista toisesta syystä. Olen kovin kiinnostunut esimerkiksi Fluxus-taiteilija Allan Kaprowin ajatuksista. Toisaalta taas installaatio-/videotaiteilija Matthew Barneyn luoma kokonainen maailma on hyvin vaikuttava.

Mikä opetustyössä on mielestäsi palkitsevinta ja miksi?
Antoisinta opettamisessa on ehdottomasti yhteinen tiedonrakentelu keskustellen aktiivisen opiskelijaryhmän kanssa. Palkitsevaa on esimerkiksi nähdä kurssin lopussa onnistuneita taittotöitä tai verkkosivuja opiskelijoilta, joilla ei kurssin alussa ollut lainkaan kokemusta graafisesta suunnittelusta.

Mikä tähän asti tekemistä projekteistasi on kasvattanut sinua eniten taiteilijana ja miten?
Ehdottomasti ensimmäinen julkaistu teokseni ”Vikuri ja Jääräpää”, joka koostu kahdesta luonnollisen kokoisesta puuhevosesta. Teosta työstäessäni aloitin vuoroin itseäni, aikaa ja resursseja vastaan kilvoittelevan työskentelytapani. Olen ehdottoman optimistinen, ja haluan monesti tehdä sellaista, mistä en etukäteen tiedä mitään - tämä edellyttää tietynlaista riskinottoa.

Millä mielin odotat Kalifornian opintojaksoa?
Odotan opintoja todella innolla - Visual Arts -koulutusohjemassa on vahvaa Fluxus -osaamista. Vihdoin saan tilaisuuden keskittyä sivussa olleeseen tutkimustyöhön, tutustua moniin hienoihin persooniin ja nähdä amerikkalaisia yliopistokäytäntöjä.

”Unelma” julkistetaan 16.8.2012 klo 14.00 Siltasaarenkadulla Helsingin Kalliossa. Lisätietoja seuraa Oonan blogissa.

Esittelyssä asiantuntija -sarja
HUMAKin kuukauden asiantuntijana esittäytyy Turun kampuksella työskentelevä taiteilija/lehtori Oona Tikkaoja.

Teksti: Elina Räihä

Ajatuksia valossa

Kuluneeseen vuoteen on tapana katsoa taaksepäin talven pimeydessä uuden vuoden ilotulitusta ja tammi-helmikuun kylmyyttä odotellessa. Itse katsastan kuluneen ja kartoitan tulevan mielelläni kesäkuun alussa. Kesän alussa takana näkyy työvuosi, joka kevään valon myötä saa merkityksensä – josta kerron kohta – ja jolloin edessä on hetken aikaa vieläkin enemmän valoa ja kesältä paljon odotettavaa. Näissä valon kirkastamissa ajatuksissa hahmottuu samalla jo uusi työvuosi, joka päättyy sitten ensi kesän aurinkoon.

Työvuosi saa merkityksensä todistuksensa saavista valmistuvista uusista kulttuurituottajista, jotka huokaisevat syvään kesää kohti saatuaan yhden elämänsä urakan valmiiksi. Opintojen aikana on kertynyt valtava määrä uutta osaamista meidän kaikkien nautittavaksi – työelämäsuhteiden kirjo, erilaiset harjoittelupaikat, projektit ja uudet omat ideat. Ja opinnäytetyöt: Raahe Festival & Raahen Rantajatsit , Lutakko liekeissä, Käpylän kyläjuhlat, Poikkitaideaula Jyväskylän taidemuseossa, 22-Pistepirkon toiminta ja tekemisen tapa, Baarit kulttuurituottajan työympäristönä, Extreme-elämyspalveluiden turvallisuus yleisötapahtumissa, Moniaistinen sirkusesitys näkövammaisille …. On aina yhtä hienoa allekirjoittaa todistuspapereita.

Samaan aikaan kesäkuun alussa Kulttuurituotannon yksikön kampuksille virtaa jo uutta väkeä. Tänäänkin pääsykokeissa on odotettu omaa vuoroa nurmikolla istuen, vähän tai enemmän palellen, karmeasti jännittäen ja mahdollisia syksyn opiskelijakavereita tutkaillen. Kaikki - opettajia varsinkaan unohtamatta - ovat syksyllä taas uuden edessä. Heille oppimisen halusta ja taidosta suuri kiitos!

Kesäkuun alussa katson myös yhtä aikaa eteenpäin ja taaksepäin työtodistuksia kirjoittaessani ja uusien opettajien työsopimuksia tehdessäni. Saan taas ensi vuoden tehdä töitä uusien osaavien ihmisten kanssa, vaikka unohdunkin samalla vähän muistelemaan sitä, mitä syksyllä muihin kulttuuriharrastuksiin siirtyvien konkarien kanssa on yhdessä HUMAKin matkalla koettu.

Kaikkea tätä on kiva ajatella kirkkaassa valossa kesän ammattimaisesti tuotettuja kulttuuririentoja odotellessa.

LOGOMO – Luovan talouden keskus ja paikka oppia

Mikä LOGOMO?

LOGOMO on Turkuun yli sata vuotta vanhaan historialliseen VR:n konepajarakennukseen rakentuva luovan talouden keskus. Keskus oli myös Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien päänäyttämö ja tällä hetkellä se tunnetaan esimerkiksi The Voice of Finland -televisio-ohjelman kautta. Toisaalta LOGOMO tiedetään komeasta pääsalistaan, jonka katsomon kokoa voidaan muuttaa ilmatyynyillä ja jossa on ainutlaatuinen keinotekoinen akustiikka, jollaisia on Euroopassa vain kaksi ja maailmassakin vain muutamia.

Logomo. Kuva: Joni Rantasalo

Sieluveljien konsertti Logomossa. Kuva: Joni Rantasalo

LOGOMOsta ei kuitenkaan ole tulossa vain konserttien näyttämö, vaan elävä luovan talouden keskus, jossa syntyy kohtaamisia. Keskuksen toimitusjohtaja Päivi Rytsä korostaakin, että ”Logomon toimintaympäristössä on tärkeää monipuolisuus. Talo kokoaa yhteen erilaisia luovan alan toimijoita ja luovan alan osaamista hyödyntäviä yrityksiä ja muita tahoja.”

Hautomopäälliköstä toimitusjohtajaksi

Vielä marraskuussa Päivi Rytsä työskenteli TKI-HUMAK Merissä yrityshautomo Creven hautomopäällikkönä. ”Työstäni HUMAKissa on peräisin luovan alan tuntemus ja yritysten toiminnan ymmärtäminen ruohonjuuritasolla. Creve on näköalapaikka luovan alan kehittämiseen ja näkyväksi tekemiseen. Tutuksi tuli myös julkiset toimijat ja aluekehittäminen. Toivottavaa olisi, että myös Creve voisi joskus toimia LOGOMOssa. Yrityshautomo olisi tärkeä osa luovan talouden keskusta ja yksi yritysten verkostoitumisen solmukohdista.”

Rytsän mukaan myös TKI-HUMAK Merin kautta saaduista kontakteista on ollut hyötyä uudessa työssä. ”On ollut mukavaa myös nähdä, miten helppoa yhteistyön jatkaminen sekä vanhoihin kollegoihin että hautomoyrityksiin on ollut”, hän sanoo. ”Ja Merin porukan kanssa oli kiva tehdä töitä”, Päivi lisää.

Oppilaitosyhteistyötä?

”Kyllä kiitos”, sanoo Rytsä. Jatkossa LOGOMOon on tulossa myös oppilaitosten toimintaa. ”Oppilaitokset ovat keskeinen osa innostavaa yhteisöä. Sekä opiskelijoiden läsnäolo ja uudet ajatukset että opettajien asiantuntemus antavat paljon verkostolle. ”Oppilaitoksilla on keskeinen rooli, jotta voimme aidosti toteuttaa uudenlaista työyhteisöä ja paikkaa, jossa kovan luokan ammattilaiset sekä opiskelijat kohtaavat uudella ja kiinnostavalla tavalla”, Rytsä sanoo. Toisaalta verkosto voi antaa paljon myös oppimiselle. ”Näen LOGOMOn myös oppimisen keskuksena. Sekä sen taiteellinen toiminta että yritysyhteistyö antaa mahdollisuuden oppimiseen muutenkin kuin työharjoittelujen kautta.”

Työharjoittelijoita LOGOMOSSA on ollut jo useita ja Rytsän mukaan he toimivat erittäin hyvin porukan mukana. ”HUMAKin harjoittelijat ovat tehneet monipuolisesti erilaisia töitä LOGOMOssa. LOGOMO on loistava paikka kulttuurituottajalle päästä tositoimiin, niin tuotannon kuin myynnin ja markkinoinninkin osalta. Bisnesosaaminen ja kulttuurityön hektisyys tulevat konkreettiseksi LOGOMOssa. Toivottavasti harjoitteluista jää opiskelijalle myös kyky nähdä suurempia kokonaisuuksia ja käsitys siitä, että tuottajan keskeinen tehtävä on pitää langat käsissä ja huolehtia myös siitä, että yksityiskohdat on hoidettu ja homma toimii.”

Hankeyhteistyö

HUMAK on ollut mukana yhteistyössä luovan alan keskuksen perustamiseksi Turkuun jo pitkään. Vuonna 2008 silloinen HUMAKin hankkeena toiminut Turun seudun kulttuuriyrityskeskus ryhtyi yhteistyössä Turku2011 säätiön kanssa etsimään soveltuvaa tilaa Turkuun. Silloin ajatuksena oli sijoittaa luovien alojen yrityshautomo osaksi keskusta. ”Eräänlainen alkukipinä LOGOMOn perustamiseksi oli, kun yhteisen työn pohjalta Kulttuurituotannon TKI-päällikkö Timo Parkkola soitti Turun elinkeinojohtaja Kalle Eurolle, että ”nyt löytyi kiva tila, mennäänkö katsomaan?” Tuon puhelun jälkeen tarvittiin vielä paljon suunnittelua, politiikkaa ja kiinteistön omistajanvaihdos ennen kuin LOGOMOA päästiin todella rakentamaan”, Rytsä kertoo.

HUMAK on ollut myös muuten mukana LOGOMOn kehittämisessä. Eräänä muotona on ollut 2010 aloitettu Turun seudun kehittämiskeskuksen hallinnoima EAKR-hanke Luova tila. Tässä hankkeessa HUMAKin roolina on ollut erityisesti verkostojen kehittäminen. Yksikään tila ei elä seinistä, vaan tarvitsee ihmiset. Yksi keskeinen elementti tässä on kulttuurituottajuus. ”Verkostojen yhdistäjänä sekä taiteen että talouden tuntijana tuottajalla on keskeinen rooli luovassa taloudessa”, Rytsä kokoaa.

Teksti: Timo Parkkola
TKI-päällikkö, TKI-HUMAK Meri

TUOTTAJA2020 -hanke avasi kurkistusaukon kulttuurituotannon tulevaisuuteen

Millainen on tapahtumatuottajan tuotantoverkosto vuonna 2020? Millaisia haasteita kulttuurituottaja kohtaa tulevaisuudessa? Millaista koulutusta tulevaisuuden tuottaja tarvitsee?

Kolmivuotisessa Tuottaja2020 -kehityshankkeessa kulttuurituotannon koulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut lähtivät vuonna 2009 yhdessä ennakoimaan tapahtumatuotantoklusterin tilaa vuonna 2020 tuottajan tulevaisuuden osaamishaasteiden tunnistamiseksi. Tutkimusprosessi tähtäsi kotimaisen AMK ja ylempi AMK -tasoisen kulttuurituottaja -koulutuksen kehittämiseen. Prosessin aikana näkökulma laajeni tapahtumatuotannosta kulttuurin tuottamisen ja kuluttamisen tapojen ennakointiin yleisemmin.

Tuotantoverkostojen ekosysteemejä ja tulevaisuuspajoja

Tuottaja2020 -hanke alkoi case-tutkimuksella tapahtumatuotanto-organisaatioiden verkostoista. Tapahtumatuotannot ovat monenlaisten toimijoiden toisistaan riippuvaisia ekosysteemeitä, joiden solmukohdissa tuottajat työskentelevät. Ekosysteemiin kuuluu kulttuurituotanto-organisaatioiden ohella taiteilijoita ja heidän edustajiaan, laite- ja tarviketoimittajia, järjestöjä, vapaaehtoistyöntekijöitä, kuntia, matkailuyrityksiä ja lukemattomia muita toimijoita.

Tapahtumatuottajan rooliin kuuluu suunnittelua, ennakointia, verkostojen rakentamista ja tietenkin asioiden toimeenpanoa. Uusia tuotantotapoja ja tapahtumatyyppejä syntyy paitsi tuottajien ja taiteilijoiden ideoista, myös uuden teknologian antamien mahdollisuuksien myötä sekä kulutustottumusten muuttuessa. Tämä edellyttää kulttuurituottajalta tulevaisuusajattelun ottamista osaksi työnsä arkipäivää.

Keskeinen osa hanketta olivatkin erilaisille kohderyhmille järjestetyt kulttuurituotannon tulevaisuutta ennakoivat työpajat. Mukana oli kaikkiaan satoja kulttuurialan ammattilaisia, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Yksi pajoista järjestettiin lokakuussa 2011 kulttuurituotannon kouluttajien kansainvälisen järjestön ENCATCin konferenssin yhteydessä Helsingissä.

Koulutuksen suuntaviivoja

HUMAKin tutkija Juha Iso-Aho selvitti hankkeessa muun muassa kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyötä. Kuvassa talkoolaisten siirtymärituaali Imatra Big Band Festivalilta (kuva: Heikki Humberg)

Hankkeen tuloksia on otettu käyttöön kaikkien mukana olleiden ammattikorkeakoulujen opetuksessa. HUMAKissa on järjestetty tulevaisuustyöpajoja sekä opettajille että opiskelijoille. Tuoreimpana esimerkkinä on Kauniaisten kampuksen 28.3. järjestämä Kulttuurituotannon tulevaisuuspäivä. Materiaalia hyödynnetään myös keväällä käynnistyvässä uuden opetussuunnitelman valmistelutyössä.

Tuottaja2020 -hanke tuotti runsaasti julkaisuja, joista yksi oli Juha Iso-Ahon kulttuuritapahtumien vapaaehtoistoimintaa selvittänyt raportti, ”Kulttuuri kutsuu. Vapaaehtoiset kulttuuritapahtumien voimavarana ja hengenluojina”. Selvityksen perusteella HUMAKissa päätettiin käynnistää Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnot, jotka alkoivat tammikuussa 2012 ja päättyvät vuoden lopussa.

Kahdeksan Tuottaja2020 -hankkeen julkaisuista ilmestyi maaliskuussa kovakantisena teoksena Kurkistuksia kulttuurituottajan tulevaisuuteen (Leena Björkqvist, Katri Halonen, Laura-Maija Hero, Juha Iso-Aho, Outi Teye, Pekka Uotila, 2012 )

Hankkeen loppuseminaarissa 14.3.2012 julkistettiin painettu kokoomateos Kurkistuksia kulttuurituottajan tulevaisuuteen, joka sisältää kahdeksan hankkeen kahdestatoista julkaisusta. Nämä ja muut hankkeen tuloksia esittelevät julkaisut ovat ladattavissa sähköisessä muodossa Tuottaja2020 –verkkosivuilla.

Keväällä 2012 päättyvän valtakunnallisen Tuottaja2020 –hankkeen toteuttivat yhdessä Metropolia ammattikorkeakoulu, HUMAK, Novia Yrkeshögskolan ja Mikkelin ammattikorkeakoulu sekä kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry.

Teksti: Juha Iso-Aho, lehtori/TKI-koordinaattori, TKI-HUMAK Voima

Tuhkaa ja timantteja – suomalainen nykykoru kotimaassa ja maailmalla

Helsingin nimeäminen maailman kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2012 oli merkittävä kunnianosoitus suomalaiselle muotoilulle. Designpääkaupunki ei ole vain Helsinki, vaan samassa paketissa ovat Lahti, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Vuosi tulee olemaan täynnä säpinää, eikä mukaan pääseminen ollut itsestäänselvyys: muotoilupääkaupunkivuoden hankkeeksi valitseminen edellytti omaperäisyyttä, kansainvälisyyttä ja ennen kaikkea sitä, että muotoilua tuodaan kaikkien keskuuteen. Näillä kriteereillä myös HUMAKin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti nykykorutaiteen tunnettuutta edistävä Tuhkaa ja timantteja -hanke hyväksyttiin osaksi kulttuurivuoden tapahtumia.

Näyttelyitä, pop-up-kauppa ja julkaisu 

 

Helena Lehtinen: työ sarjasta Gardens

Nykykoru on taidemaailmassa marginaalinen, rajoja rikkova ilmiö, jota on esitelty Suomessa harvoin: tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtään puhtaasti korutaiteeseen keskittynyttä galleriaa, jolloin koruille ei myöskään ole suoria esittely- tai myyntikanavia. Tuhkaa ja Timantteja -näyttelyn ja näyttelyjulkaisun päämääränä onkin uuden korutaiteen tunnettavuuden ja näkyvyyden edistäminen sekä sen tunnetuksi tekeminen osana taidetta. Hanke avaa muun muassa maailmalla tunnettujen, mutta kotimaassa vieraampien korutaiteilija Mia Maljojoen sekä Helena Lehtisen töitä suurelle yleisölle. Mukana on myös kotimaan markkinoilla tunnetumpia tekijöitä: näyttelyssä nähdään muun muassa korutaiteilija Janna Syvänojan teoksia.

Jurytetyn näyttelyn työt hankittiin avoimen haun kautta. Ensimmäisenä niitä tullaan ihastelemaan tukholmalaisessa korutaidegalleriassa, Galleria Platinassa elokuussa 2012. Hieman myöhemmin näyttely on esillä myös Lahdessa ja Lappeenrannassa. Näyttelyiden yhteydessä pidetään myös nykykorua esitteleviä avoimia tilaisuuksia, esittelyjä ja luentoja. Nykykorun markkinoita edistetään myös uudenlaisilla keinoilla, kuten pop up -store-tilaisuuksilla. Ensimmäinen kauppa järjestettiin Lahdessa designpääkaupunkiviikonloppuna helmikuun alussa. Pop up -kauppa tarjosi lahtelaisille harvinaisen tilaisuuden nähdä ja hankkia 26 suomalaisen korutaiteilijan koruja.

Elokuussa 2012 ilmestyvässä hankejulkaisussa puolestaan esitellään näyttelyyn valitut 18 korutaiteilijaa. Sekä suomen että ruotsin kielellä kääntyvän julkaisun toivotaan edistävän suomalaisen korutaiteen tuntemusta erityisesti Pohjoismaissa, mutta myös muita kansainvälisiä yhteyksiä.

Tuottajat käytännön toimissa

Elo Uibokand: Loss

Hankkeen tekijät ovat kulttuurituotannon koulutusohjelman opiskelijoita. Kulttuurituotantoa opiskeleville Reetta Turtiaiselle, Kaisa Rapaselle, Maria Vähänikkilälle, Laura Läntiselle, Kiika Sarpolalle ja Mari Nummiselle hanke on tarjonnut haastavia ja innostavia töitä. Mukaan työpalettiin on mahtunut muun muassa jurutyksen valmistelua, rahoitushankintaa, markkinointisuunnittelua, sopimusten valmistelua ja julkaisun tuottamiseen liittyviä valmisteluja - siis monenlaisista tuottajan työn osa-alueita.

Kauniaisten kampuksella kulttuurituotantoa opiskeleva Kiika Sarpola tekee julkaisua osana opinnäytetyötään. Hankkeessa mukana olo on saanut hänet yllättymään nykykorun erilaisista piirteistä.

- Nykykoruna on esitetty niin valokuvia kuin installaatio perinteisemmin keholle ripustettavien korujen lisäksi, Sarpola summaa.

Tuhkaa ja timantteja -hankkeen avaukset tulevat laajentamaan tulevien kulttuurituottajien osaamista entisestään, sillä ne tukevat muotoiluun liittyvää osaamista. Samalla ammattikorkeakoulut saavat mahdollisuuden osallistua muotoilusta käytävään keskusteluun.

HUMAK on hankkeen päätoimija ja tekee yhteistyötä Korutaideyhdistys ry:n sekä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa.

Tuhkaa ja timantteja -näyttelyt

• Tukholma, Galleria Platina: 31.8 - 22.9 2012
• Lahti, Muotohuoltamo: 3.10. - 24.10.2012
• Lappeenranta, Pappilan Pihatto: 31.10. - 25.11.2012

Lisätietoja

Osoitteessa www.tuhkaajatimantteja.fi sekä Facebookissa.

Hankekoordinaattori, lehtori
FM Päivi Ruutiainen

Veeran vaihtokokemuksia Karlstadista

Päätin aikalailla heti opiskelujen alettua, että lähden vaihtoon, siitä ei ollut epäilystäkään. Kohteista minua kiinnosti oikeastaan aika moni, eniten Britannia, Saksa, Itä-Eurooppa ja Ruotsi. Halusin vaihtoon osin perinteisten syiden takia, mutta koetin miettiä asiaa myös ammatillisesti ja omien vahvuuksieni puolelta pidemmälle. Olen matkustellut, seikkaillut ja opetellut kansainvälisyyttä koko ikäni, joten tarvetta rajojen kokeilemiselle tai muulle sekoilulle ei ollut. Lähdin ennen kaikkea etsimään hyvää koulua, jossa opiskella sellaisia kursseja, joita HUMAKilla ei ollut tarjolla, matkustelemaan ja oppimaan maasta lisää, kartuttamaan jo ihan mukiinmenevää ruotsintaitoa ja löytämään edes pari mukavaa tyyppiä. Bonuksena olisi mukavaa luoda ammatillisia suhteita. Kyllästyn arkielämään myös joskus liiankin helposti, joten tämmöisiä haasteita (jotka usein myös kaduttavat jossain vaiheessa) on pakko olla odotettavissa vähintään puolivuosittain.

Ruotsiin liittyy paljon vahvoja ennakkoluuloja, niin kuin mihin tahansa maahan. Halusin ennen kaikkea tsekata, ovatko ruotsalaiset kauniimpia, tyylikkäämpiä ja iloisempia ja on osaavatko he hoitaa yhteiskuntaansa niin, että kaikilla on periaatteessa hyvä olla. Myös maahanmuuttopolitiikka ja kulttuuritapahtumien kirjo kiinnostivat. Ilokseni ja yllätyksekseni pystyin toteamaan, että kliseet eivät ole vain kliseitä vaan totta.

Vaihtokohteeksi valikoitui Keski-Ruotsissa Värmlannin läänissä sijaitseva kaupunki nimeltä Karlstad. Kaupunki on noin Jyväskylän kokoinen opiskelijakaupunki, jossa on 90 000 asukasta ja yksi maan suurimmista yliopistoista Karlstad Universitet. Kaupunki sijaitsee Tukholman ja Oslon välissä niin, että kumpaakin on muutaman tunnin matkustaminen.

Karlstadin yliopisto oli ehdottomasti yksi vaihdon parhaista puolista. Opetus oli laadukasta ja iso ja suhteellisen uusi laitos pyöri moitteettomasti. Opiskelijoita oli noin 20 000, joista hyvin monet maahanmuuttajataustaisia ja noin 250 vaihto-oppilaita. Lukujärjestyksessäni olivat kurssit:

• Intercultural communication in media, arts and literature (7,5 op)
• Web design and digital imaging (15op)
• Swedish as a foreign language 4. (7,5op)

Ensimmäisessä jaksossa oli web design, jonka kuvittelin olevan jotain perinteistä mediasta ja sen vaikutuksista lässyttämistä höystettynä myös käytännön toiminnalla. Toisin oli. Kurssi oli älytöntä tykitystä nettisivujen teosta, dreamweaver-ohjelmasta javascriptiin ja raakaan koodaukseen, toinen puoli oli kuvien analysointia ja Photoshopin käyttöä. Digital Imaging-osiossa viilattiin lisäksi nettisivujen ja graafisen ulkoasun ilmettä. Suurimmalla osalla osallistujista oli jonkinlaista kokemusta alasta tai he opiskelivat sitä täysipainoisesti. Kurssi oli yksi elämäni stressaavimmista jaksoista, lähes koskaan ei ole tarvinnut yrittää niin kovasti päästäkseen läpi. Nyt olen kuitenkin tosi onnellinen, että taistelin.

Ruotsin kurssi oli rento ja keskusteleva ja suomalaisena, ruotsia melko hyvin taitavana, ainakin kieliopin osalta jopa helpohko. Antoi paljon uutta sanastoa ja rohkeutta käyttää kieltä, eikä tunneilla takerruttu virheisiin. Opettaja oli rennon innokas ruotsalainen ja tunneilla käytettiin vain ruotsia.

Viimeinen taidekurssi oli myöskin omasta mielestäni todella mukava. Aihepiirien kokonaisuus oli miltei hämmentävä sekoitus afrikkalaisesta elokuvasta hiphop-kulttuuriin ja kuolemakäsitykseen. Tunnit sisälsivät paljon esimerkkejä kirjoista, leffoista, tv-sarjoista ja artikkeleista ja keskustelu oli kiinnostavaa, koska osallistujat olivat varmasti yli kymmenestä maasta. Kurssilla luettiin romaani, josta oli sekä kirjallinen että suullinen tehtävä. Lopputyönä oli pitkä essee, jonka aiheen sai käytännössä valita vapaasti kurssiin liittyen. Opettaja oli sujuvaa englantia puhuva Andreas. Välillä tällä kurssilla tuli autuaan tiedostavaksi taiteen analyysistä ja siihen liittyvästä akateemisesta ylemmyydentunteesta, ah.

Yliopistolla toimi myös kuntosali ja ohjattuja ryhmätunteja, joille pääsi erillisellä kortilla. Lisäksi hyvä tapa musiikki-ihmisille on upottautua paikalliseen porukkaan yliopiston kuoron kautta. Itse lauloin siinä, taso oli hyvä ja hienoja keikkoja tarjolla. ISAK eli international student association oli etenkin vaihto-opiskelijoille toimiva järjestö, johon sai liittyä halvalla. He järjestivät paljon juhlia ja mm. ruotsin tunteja. Itse en ollut jäsen, koska toiminta oli minun mielestäni melko kämästä ja bileet tylsiä, mutta osa tykkäsi paljonkin. Kv-asioissa sai apua hyvin ja nopeasti, yliopistolla toimi myös terveydenhuolto ja esimerkiksi psykologin palvelut. Toimivaa!

Vaihtoon kannattaa ehdottomasti lähteä. Se tuo arvostusta kotimaahan ja omiin kavereihin ja perheeseen. Se opettaa sietämään epämukavuutta ja rohkaisee puhumaan, luomaan kontakteja ja hoitamaan jokapäiväiset asiat. Toisaalta se tarjoaa ennen kuulumatonta vapautta, johon ei kuulu tapaamisia tai laajoja sosiaalisia verkostoja. Puhelin ei soi moneen päivään. Opiskelu saattaa olla aivan erilaista ja motivoida tai antaa uusia ideoita. Saattaa löytää sielunkumppanin. Tukirahaa on ihan kivasti, joten voi matkustella ja voi juhliakin sopivassa tasapainossa, kun kukaan ei kerrankaan tunne sinua. Ruotsiin suosittelen lähtemään kielen, tapojen, läheisyyden ja toimivuuden takia. Karlstad sopii niille, joille keskisuuri ja normaali kaupunki on ok.

Veera Tuhkala, kulttuurituotannon opiskelija Jyväskylästä.

Kuva 1. Heidi ja Veera.

Kuva 2. Lätkätunnelmissa.

Kuva 3. Lähikaupungissa Karlskogassa.