keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kulttuurivuosi oli ja meni - mitä jäi tuottajille

Turun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina oli ja meni. Vuosi tarjosi mahtavia työmahdollisuuksia suurelle joukolle tapahtumatuottajia sekä hyvän alustan testailla uudenlaisia toimintatapoja.


Play and Rewind from Turku 2011 on Vimeo.



Eipä jäänyt huomaamatta työ. Kulttuuripääkaupunkivuoden jatkotyöryhmä esitti raportissaan "Turku palaa edelleen" seuraavaa:


"Luovan talouden sisältöihin keskittyvä osaaminen on saatava aiempaa kattavammin käyttöön elinkeinotoiminnan eri alueilla. Taide- ja taitelijakoulutus sekä muotoilu tuovat mukanaan toimintatapoja, jotka auttavat ongelmanratkaisussa ja taloudellisten menestymismahdollisuuksien löytämisessä. Kulttuuripääkaupunkivuonna rakentuneet yhteydet kulttuurialan toimijoiden ja muiden alojen yritysten välillä ovat merkittävä voimavara ja niiden verkostoitumista on syytä vahvistaa. Luovien, ennakkoluulottomien ratkaisujen löytäminen edellyttää rakenteellista tukea, jolla luovien toimialojen potentiaalia saadaan hyödynnettyä innovatiivisten ratkaisujen etsimisessä.

Monitieteellinen toiminta etsii uusia malleja taiteilijoiden, tutkijoiden ja elinkeinoelämän vuorovaikutukselle ja taiteen yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Luova talous tulisi nähdä laajasti ja tunnistaa alueita, joissa Turku voi erottua omaperäisenä ja kiinnostavana

Yritystoiminnan ja yrittäjyyden tukijärjestelmiä tulisi kehittää vastaamaan mahdollisimman hyvin kulttuurin ja luovan toimialojen erityistarpeita. Luoviin aloihin sijoittamista ja kulttuurialalle sopivia sponsorointimalleja tulisi kehittää.

Samoin kulttuurituottajien koulutuksessa tulisi osaamista kasvattaa kulttuurialaa laajemmalle. Sekä kulttuuritoimijoiden ja hyvinvointisektorin että kulttuuritoimijoiden ja yritysmaailman välille tarvitaan päteviä tuottajia.

Kulttuurialan toimijoiden yhteisen palvelutoiminnan järjestämisessä tarvitaan järjestäytymistä kiinteämpään yhteistyöhön. Logomo ja Fortuna-kortteli voivat luovan alan keskuksina luontevasti tukea eri toimijoiden verkostoitumista ja palveluiden koordinointia sekä yhteistä markkinointia."



Näiden kommenttien valossa kulttuurituottajien koulutusta, rajapinnoilla tapahtuvaa toiminta tukevaa ja luovan talouden kehittämiseen tähtäävää TKI-toimintaa on hyvä humakilaisena jatkaa Turussa.




Raportti on luettavissa osoitteessa:
http://www.turku2011.fi/sites/default/files/liitteet/ruohosen_jatkotyoryhman_raportti.pdf

Nina Luostarinen, hankesuunnittelija TKI-HUMAK Meri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti